”Uuden hallituksen muodostavat SDP, Kokoomus, RKP, Vasemmistoliitto ja Vihreät”, kuului uutisista, kun istuin Helsingissä taksissa. Huokasin ääneen: ”Voi ei!”, mihin taksikuski tuumasi: ”Niin, kukapa kommunistit hallitukseen haluaisi.”
Olin juuri tullut valituksi kansanedustajaksi 1995 vaaleissa, eikä minulla ollut osaa eikä arpaa hallitusneuvotteluissa. Äänestin puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokouksessa hallitukseen menoa vastaan, koska ohjelma oli hirveä ja olin kokematon. Enemmistö äänesti toisin ihan perustelluista syistä.
Miksi ihmiset äänestäisivät puoluetta, joka ei edes pyrkisi vaikuttamaan todellisiin päätöksiin?
Osallistuako hallitukseen, vai ollako ulkona? Tuo kysymys on jakanut puoluettamme iät ja ajat ja näyttää jakavan edelleen. Suomessa oppositiosta ei todellakaan voi vaikuttaa. Päätökset nuijitaan niiden puolueiden voimin, jotka hallituksessa kulloinkin istuvat. Tähän vaikutti olennaisesti enemmistöparlamentarismiin siirtyminen. Myös yksittäisen kansanedustajan vaikutusmahdollisuudet esimerkiksi alueellisissa asioissa kapenevat olennaisesti oppositiossa.
Heitän keskusteluun muutaman periaatteellisen kysymyksen. Mitä varten puolueemme on olemassa? Siksikö, että se kertoo kansalle, mitä kaikkea se vastustaa? Vai siksi, että puolue pyrkii vaikuttamaan arvojensa mukaisesti esimerkiksi heikommassa asemassa olevien elämän parantamiseksi niissä neuvottelupöydissä, joissa heidän asioistaan päätetään? Miksi ihmiset äänestäisivät puoluetta, joka ei edes pyrkisi vaikuttamaan todellisiin päätöksiin?
Kerron esimerkin. Lipposen I hallituksessa oli valmisteltu 20 prosentin asumisen omavastuuta toimeentulotukeen, mikä olisi tarkoittanut täyttä katastrofia kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten talouksiin. Ministeri Terttu Huttu-Juntunen sai viime tunneilla väännettyä sen seitsemään prosenttiin, joka sekin oli iso leikkaus, mutta pelasti kymmeniä tuhansia ihmisiä häädöiltä. Puolueemme oma oppositio lähti kentälle huutamaan, että meidän ministerit leikkaavat köyhiltä. He halusivat nostaa henkilökohtaista kannatustaan omia haukkumalla.
On pakko kysyä, kuka on köyhän asialla oikeasti. Sekö, joka ajaa omaa etua vastoin puolueen tai ryhmän demokraattisia päätöksiä vai se, joka toimii niiden mukaisesti? Tätä samaa kädenvääntöä käydään myös joissakin kunnissa ja ihan samoilla perusteilla.
Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu.
lehti 