Helsingin Hakaniemessä sijaitseva Maailman rauha -patsas yritettiin räjäyttää maanantain välisenä yönä puolenyön aikaan.
Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja tuohon aikaan Hakaniemen alueella mahdollisesti havaituista henkilöstä tai henkilöistä, jotka ovat kuljettaneet isokokoista kaasupulloa nokkakärryillä.
Asiaa tutkitaan törkeän vahingonteon yrityksenä väkivaltarikosyksikössä.
Pronssinen Maailman rauha -patsas on Moskovan kaupungin lahja Helsingin kaupungille ja se paljastettiin tammikuussa 1990. Patsaan on veistänyt Oleg Kirjuhin. Vastavuoroisesti Helsinki lahjoitti Moskovalle kuvanveistäjä Antti Neuvosen patsaan Kansojen ystävyys.
Sunnuntaina juhlittiin muun muassa Moskovassa näyttävästi Voiton päivää eli natsi-Saksan kukistumisesta 65 vuotta sitten.
Patsas on aiheuttanut intohimoja aiemminkin. Patsas tervattiin ja höyhennettiin Aleksis Kiven päivänä 1991. Mukana tervauspuuhissa oli silloin muun muassa nuori oikeustieteen ylioppilas Mikael Jungner, joka on juuri jättänyt Yleisradion pääjohtajan paikan ja pyrkii SDP:n puoluesihteeriksi.
Yli kuusi metriä korkea patsas valittiin 2008 sekä kolmanneksi rumimmaksi että kolmanneksi rakastetuimmaksi helsinkiläiseksi patsaaksi lehtimedioiden lukijaäänestyksissä.