Tulospalkkausjärjestelmissä on eroja työntekijöiden ja toimihenkilöiden välillä. Toimihenkilöt saavat tulospalkkioita hieman enemmän kuin työntekijät ja mittaritkin ovat vähän erilaiset. Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA selvitti ensimmäistä kertaa kattavammin Elinkeinoelämän keskusliiton vuoden 2007 palkkaustietojen pohjalta tulospalkkioiden suuruutta ja tulospalkkausjärjestelmien piirteitä.
Toteutuneet tulospalkkiot nousivat vuonna 2007 kaikilla henkilöstöryhmillä noin puoleen käytössä olleiden järjestelmien sallimista enimmäismääristä.
Työntekijöiden tulospalkkiot olivat keskimäärin neljä prosenttia, toimihenkilöiden viisi prosenttia ja ylempien toimihenkilöiden noin kahdeksan prosenttia säännöllisen työajan ansioista.
Toimihenkilöille tulospalkkioita maksetaan yleensä kerran vuodessa, työntekijöille useamminkin etenkin, jos niiden määräytymisessä ei mitata kannattavuutta. Jos kannattavuus on mittareiden joukossa, niin palkkiot maksetaan yleensä kerran vuodessa tilinpäätöksen valmistumisen jälkeen.
Mittareissakin on eroja
Työntekijöillä tulospalkkausjärjestelmissä on käytössä keskimäärin neljä mittaria, toimihenkilöillä viisi. Tyypillisin mittari on kannattavuus, etenkin toimihenkilöillä. Työntekijöistäkin kolme neljäsosaa on sellaisten mittareiden piirissä, joissa kannattavuus on mukana.
Hyvin yleisesti mittareina käytetään myös tuottavuutta, tuotteen tai palvelun laatua sekä kustannussäästöjen aikaansaamista. Toimihenkilöillä suoritusmittareiden joukossa on usein myös omien kehitystavoitteiden toteutuminen.
Useampien mittareiden käytöllä vähennetään yksittäisiin mittareihin liittyvää riskiä. Niitä on sekä työnantajalla että työntekijöillä. Esimerkiksi raaka-aineiden hinnat, joihin henkilöstö ei voi millään tavalla vaikuttaa, voivat syödä kannattavuutta. Pelkkä määrän lisääminen taas voi näkyä tuotteen tai palvelun laadussa.
Suorituksia mitataan yleensä usealta eri tasolta. Ylemmillä toimihenkilöillä on yleensä neljä tasoa ja mittareita on suunnattu omaan työhön, yritykseen, tulosyksikköön ja koko konserniin. Työntekijöillä mittaustasoja on vähemmän. Työntekijöiden mittarit on usein viritetty tiimi-, tulosyksikkö- ja yritystasolle.