Tutkimusprofessori Matti Rimpelä osuu naulan kantaan kuvatessaan lastensuojelun tilannetta (KU 7.5.). Maassamme tarvitaan perusteellista asennemuutosta suhtautumisessa lapseen ja vanhempiin.
Lasten pitämisestä on tullut kannattavaa liiketoimintaa. Lapsia kaupitellaan lehti-ilmoituksilla ”parempiin” perheisiin, vaikka lapsikauppa on kielletty ja Suomi on sitoutunut lapsen oikeuksin yleissopimuksella ja muilla ihmisoikeussopimuksilla kunnioittamaan lapsen oikeutta vanhempiinsa ja perheeseensä. YK:n lapsen oikeuksien komitea on kiinnittänyt maamme päättäjien huomiota siihen, että niin valtava määrä lapsia asuu kodin ulkopuolella.
Jokaisella, myös lapsella, on oikeus vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen ja oikeus nauttia perhe-elämästä. Lapsia kuitenkin suljetaan vankilamaisiin oloihin, lastensuojelulaitoksiksi kutsuttuihin paikkoihin.
Maassamme keskustellaan lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Keskustelun kärki tulisi kohdistaa viranomaistoimintaan, jota 2000-luvulla on varhaisen puuttumisen nimissä harjoitettu. Toiminta perustuu harhakuvalle siitä, että lastensuojelutyö tuo jotain parempaa lapselle.
Jokaisella lapsella on oikeus ilmaiseen perusopetukseen, myös vammaisilla ja sairailla lapsilla sekä niillä lapsilla, jotka tarvitsevat muutoin tukea oppimiseensa. Useissa kunnissa peruskoulu kieltäytyy järjestämästä lapselle asianmukaista opetusta ja siirtää heidät sosiaalitoimen hoidettaviksi. Koulut ovat omaksuneet mielivaltaisia toimintatapoja ja toimivat lastensuojelun jatkeena sen sijaan, että toimisivat kodin kanssa hyvässä yhteistyössä, kuten laki edellyttää.
Syrjintäkin on kiellettyä, mutta yhä useampi lapsi joutuu päivähoidossa ja koulussa syrjinnän kohteeksi ulkonäkönsä, alkuperänsä, kielensä, temperamenttinsa tai muun henkilökohtaisen ominaisuutensa takia. Tällainen lapsi pyritään siirtämään sairaiden kirjoihin ja lastensuojelun piiriin.
Lastenpsykiatrit asettavat lapselle diagnooseja ja katsovat oikeudekseen kirjoitella lastenkotia suosittavia lausuntoja, vaikka lääkärin tehtäviin kuuluu potilaan tutkiminen ja hoitaminen. Terveistä lapsista tehdään sairaita ja sairaat lapset eivät saa hoitoa. Diagnoosi tuottaakin lastenkodille enemmän rahaa korkeana vuorokausihintana.
Aktiivisia, lapselleen parasta hoitoa ja opetusta vaativia vanhempia kiusataan, asiallisia vanhempia väitetään päihdeongelmaisiksi ja heitä kehotetaan hakemaan apua mielenterveystoimistosta. Vanhempiin asennoidutaan kuin potentiaaliseen uhkaan lapselleen, heitä pidetään lähtökohtaisesti pahoinpitelijöinä ja lapsensa hyväksikäyttäjinä.
Vanhempia uhkaillaan ja pelotellaan lapsen poisottamisella, kun he hakevat apua. Yhä useampi avuntarvitsija ei enää uskalla hakea apua, kun kaikki tahot on koulutettu tekemään huoli-ilmoituksiaan lastensuojeluun, joka käyttää tukimuotona huostaanottoa. Lapsen ja perheen oikea tukeminen lähtee kuitenkin laadukkaista peruspalveluista.
Syrjintä ja suvaitsemattomuus on järjestelmällistä ja sitä harjoittaa julkinen valta, se taho, jonka tulisi suojella lasta. Lapseen suhtaudutaan kuin yhteiskunnan vaaralliseen viholliseen, joka tulee sulkea yhteiskunnan ulkopuolelle lastenkotiin. Hallintotuomioistuimessa lapsen tosiasiallinen tilanne jää tutkimatta.
Kyse on siis sekä rahasta että asenteista. Ei ole ihme, jos lapset ja nuoret voivat pahoin.
uutiskirje 
