Euroopan unionin komissio julkisti keskiviikkona alustavan esityksensä uusista rahastoista, joilla varaudutaan tulevien pankkikriisien hoitamiseen. Varat rahastoihin kerätään pankeilta perittävillä maksuilla. Rahastot kerätään kussakin jäsenmaassa erikseen, mutta ne kootaan ja ne toimivat yhdenmukaisella tavalla.
Uusilla rahastoilla ei ole tarkoitus pelastaa pankkeja, vaan hoitaa mahdolliset kriisit ja pankkien alasajot hallitusti. Niiden kautta voidaan luoda esimerkiksi roskapankkeja, joihin Suomessakin 1900-luvun pankkikriisin aikana totuttiin.
EU:n komissio ei vielä kertonut näkemyksiään esimerkiksi pankeilta perittävien maksujen suuruudesta. Yksityiskohtia suunnitelmasta on tarkoitus julkista lokakuussa. (UP)