Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki vaatii varsinkin rakennusalalle pesiytyneen talousrikollisuuden torjumista entistä vahvemmin toimenpitein.
Arhinmäen mielestä Rakennusliiton toisen puheenjohtaja Kyösti Suokkaan Kansan Uutisten Viikkolehdessä esittämä malli työntekijän tunnistekorttiin liitettävästä verokoodista olisi erittäin hyvä toimenpide pimeän talouden vähentämiseksi. Arhinmäki puhui perjantaina Oulussa Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän Arjen Ääni -kiertueen tapahtumassa.
– Vasemmiston paineesta valtionvarainministeri Jyrki Katainen taipui lopulta käännetyn arvonlisäveron kannalle, jonka käyttöönotto vähentää osaltaan rakennusalan hämäräbisnestä. Mutta pitää muistaa, että kaikki toimivat keinot pimeän talouden rajoittamiseksi on haravoitava.
Verokoodi helppo lisätä
Lain mukaan rakennustyöläisillä pitää jo nyt olla kuvallinen henkilökortti, jossa on työnantajan ja työntekijän nimet.
Tähän korttiin voitaisiinkin Arhinmäen mukaan helposti lisätä verokoodi, joka kertoo työntekijän rekisteröitymisestä verotuksen piirin.
Esimerkiksi työmaakierroksia tekevät ammattiliittojen toimitsijat, luottamusmiehet tai vastaavat mestarit voisivat näin ollen puuttua helposti väärinkäytöksiin.
– Verokoodi olisi vain viranomaistahojen käytössä. Asiattomille sen takana olevia tietoja ei kerrottaisi. Mutta sen velvoittava olemassaolo riittäisi jo omalta osaltaan vähentämään rikollista toimintaa. Näin melkein yhdellä vilkaisulla ja puhelinsoitolla saataisiin tarvittaessa selville se, ovatko veroasiat kunnossa.
Arhinmäen mukaan pimeän talouden vähentäminen on keskeistä kansantalouden kannalta. Pelkästään rakennusalalla on verovelkaa tämän vuoden alussa yli 800 miljoonaa euroa. Yhteensä rikollisen toiminnan takia yhteiskunnalta jää saamatta vuosittain miljardeja vero- ja muina tuloina.
– Näiden rahojen pitäisi olla hämärämiesten taskujen sijasta perusturvan parantamisessa.