Sähköinen potilasarkisto ei tule valmiiksi siinä aikataulussa kuin oli tarkoitus. Potilastietojen piti muuttua sähköisiksi vuoden 2011 huhtikuussa, mutta Jorma Huuhtasen mukaan Kelan hallinnoimaksi suunnitellun keskitetyn arkiston kokoaminen takkuilee.
– Potilasarkiston kokoaminen on paljon resursseista kiinni, nyt kun raha on tiukalla. Tämä ei ole kiinni Kelasta vaan yhteistyökumppaneista. E-resepti viipyi, koska apteekit eivät halunneet mukaan, Huuhtanen kertoo.
Huuhtasen mukaan potilasarkiston kokoamiseen tulisi ottaa aikaa vielä kahdesta neljään vuoteen. Käyttöönottoa hidastaa se, että kunkin sairaanhoitopiirin tulee kerätä omat potilastietonsa ja luovuttaa ne sitten sähköiseen potilasarkistoon.
– Laki on velvoittava luonteeltaan, mutta näyttää olevan, että sitä katsotaan eri tavalla, Huuhtanen sanoo.
Tiedot on kerättävä joka tapauksessa, päädytäänpä terveydenhuollon rahoitusjärjestelmässä mihin vaihtoehtoon tahansa.