Haalaripukuinen nainen kiipeää raskaissa turvajalkineissa tottuneesti ritiläportaikkoa 12 metrin korkeuteen. Sitten hän astuu kuljettimen, lukin, kannelle ja menee hyttiin.
Telineeltä näkyy koko Helsingin Vuosaaren satama ja paljon merta. Ahtaaja Maarit Hämäläinen on tottunut avaraan näkymään samoin kuin astumaan parinkymmenen sentin aukon yli telineeltä lukin ohjaamoon.
Hämäläinen ajaa korkeaa lukkia helposti samoin kuin muitakin kuormauskoneita. Hän on työskennellyt satamassa kaikkiaan viitisen vuotta.
– Oppisopimusaikana olin hommissa Kotkassa Mussalossa ja Hietasessa. Sitä ennen Hangossa.
Ahtaus on 2-vuorotyötä. Hämäläinen pitää enemmän iltavuoroista, vaikka ne kestävät myöhäiseen iltaan, yhteentoista.
– Aamukuuden vuorot ovat minusta pahempia.
Töiden monipuolisuus sekä ulko- ja sisätöiden vaihtelu sopivat Hämäläiselle.
– Hommat vaihtelevat aika paljon. Jonain päivänä ajan lukkia, toisena kurottajaa tai vetomestaria. Joskus olen surraamassa, kiinnittämässä lasteja, tai päivystän porteilla. Työhön kuuluu kaikkea paitsi nosturinajoa. Siihen vaaditaan oma kortti.
Sisä-Suomesta satamaan
Satamatyöhön Sisä-Suomesta Laukaasta kotoisin oleva Hämäläinen päätyi sattumien myötä. Lukioaikana hän työskenteli tarjoilijana ja baarimikkona.
– Sitten menin Hankoon kesäksi ravintolahommin. Ne loppuivat syksyllä. Kavereita oli satamassa töissä. Menin kokeilemaan ja tykästyin heti.
Hämäläinen kiittelee kavereitaan, jotka vinkkasivat hänelle satama-alasta. Hän ajoi Hangossa autoja ulos laivasta. Töiden loputtua hän muutti pääkaupunkiseudulle ja meni varastotöihin. Ne saivat jäädä, kun lehti-ilmoitus osui kohdalle.
– Steveco haki ahtaajia oppisopimukseen. Noin 250 hakijasta otettiin neljäkymmentä. Siihen pääsi toinenkin nainen, mutta vain 17 valittiin Stevecolle hommiin teoriajakson jälkeen, ja minä olin ainoa nainen.
Miesvaltaisella alalla työskentely vaatii luonnetta.
– Se vaatii oman persoonansa ja paljon huumorintajua. Olen aika kovatahtoinen ja tykkään tästä hommasta, Hämäläinen nauraa.
– Totta kai miehet sanovat kaikki asiat vähän ronskimmin. Ja naljailua ja piruilua on, mutta sellaista hyväntahtoista. Kun ei pienestä suutu, täällä pärjää.
Hämäläinen kehuu työilmapiiriä.
– Minusta on helpompi olla töissä miesvaltaisella alalla kuin niin että, kaikki työkaverit olisivat naisia.
Työporukkaan kuuluu muutama muukin nainen.
– Ja he ovat olleet alalla pitkään, Hämäläinen kertoo.
Töissä tulee kunnon hiki
Kahden vuoden oppisopimuksen jälkeen Hämäläiselle on riittänyt töitä vain pätkittäin, kuten kaikille kurssilla olleille.
– Valmistuttiin vähään huonoon aikaan. Hommia on ollut vaihtelevasti, mutta kuitenkin. Odottelen ehdottomasti parempia aikoja. En aio vaihtaa alaa, Hämäläinen toteaa.
Aurinkoisena kesäpäivänä työ ei vaikuta aivan mahdottomalta. Talvella pimeällä, sateessa ja tuulessa tunnelma on toinen.
– Talvella kun seisoo tuolla konttilaivan päällä puorttina ja huutelee nosturille ohjeita, silloin siellä on kylmä. Mereltä tuulee, taivaalta tulee mitä sattuu ja on paljon pakkasta. Keliolosuhteet tekee siitä haastavinta.
– Meillä ei ole mitään pakkasrajaa, aina mennään töihin. Mutta sehän on ammatinvalintakysymys, Hämäläinen hymähtää.
– Tämä on fyysistä hommaa, varsinkin surraus, siis lastin kiinnitys. Koneiden käyttö on helppoa, se vaatii tarkkuutta, mutta surrauksessa tulee ihan hiki. Laivassa kiristetään ketjut tai liinat kiristimellä, siinä joutuu kampeamaan.
Tarjoilijasta ahtaajaksi siirtyminen ei tunnu lainkaan oudolta, kun kuulee Hämäläisen kuuluneen nuorena aikuisena vapaapalokuntaan.
Nuorena Keski-Suomessa asuessaan hän ei edes tiennyt ahtaajan ammatista.
– Siellä ei ole merta, eikä ahtaajiakaan, hän naurahtaa.
Moni ei usko Hämäläistä ahtaajaksi.
– Viimeksi poliisi kysyi ammattia ja katsoi pitkään, kun sanoin ahtaaja. Poliisi oli hetken hiljaa ja tuijotti, että olenko tosissani, Hämäläinen kertoo hymyillen.
lehti 