Olen ollut nyt kaksi kuukautta töissä perinteikkäässä rauhanjärjestö Sadankomiteassa. Tehtävänimikkeeni on nuorisovastaava ja työni on saada nuoret kiinnostumaan toimimisesta rauhanliikkeessä.
Olen huomannut, että tehtävä ei ole aivan yksinkertainen. Rauhanliike ja rauhantoiminta eivät puhuttele 2010-luvun nuoria. Kansalaistoiminnassa aktiiviset nuoretkaan eivät koe rauhanjärjestöjä ominaisimmiksi toimintakentikseen.
Rauhanliike koki edellisen nousukautensa 2000-luvun alussa. Tuolloin Suomessakin kymmenet tuhannet ihmiset marssivat Afganistanin ja Irakin sotia vastaan. Rauhanmarsseilla oli mukana runsaasti nuoria. Rauhanliike ei kuitenkaan onnistunut houkuttelemaan heitä toimintaan pysyvämmin. Maailmanlaajuisista vastalauseista huolimatta Nato hyökkäsi molempiin maihin ja massiivinen rauhanliikehdintä kuihtui nopeasti pettymykseen.
Kansalais-toiminnassa aktiiviset nuoretkaan eivät koe rauhanjärjestöjäominaisimmiksi toiminta-kentikseen.
Sadankomitea esitti edistykselliset vaatimuksensa yksipuolisesta aseistariisunnasta ja armeijainstituution lakkauttamisesta jo 1960-luvulla. Tuon ajan nuorten vaatimukset olivat aikaansa nähden hyvin radikaaleja. Nuoret uskoivat rauhaan ja halusivat tehdä töitä rauhan puolesta.
Nykyään nuoret kokevat maailmanlaajuisen aseistariisunnan ja rauhan saavuttamisen sen verran utopistisena asiana, että sen eteen ei lähdetä joukolla marssimaan. Suomalaiset nuoret ovat keskimäärin kohtalaisen maanpuolustushenkisiä ja aseiden olemassa olo koetaan ikäväksi välttämättömyydeksi. Ikäpolveni nuorten ihmisten kanssa keskustellessa huomaa, että esimerkiksi yleisellä asevelvollisuudella on laaja kannatus.
Sodan vastustaminen ja antimilitarismi kuuluvat olennaisena osana vasemmistolaisuuteen. Vasemmistoliitossa on viime aikoina virinnyt keskustelu vapaaehtoiseen maanpuolustukseen siirtymisestä. Tämä keskustelu on enemmän kuin tervetullutta.
Vasemmistoliiton poliittiseen tavoiteohjelmaan kirjattiin, että ”Vasemmistoliitto tutkii nykyisen maanpuolustusjärjestelmän korvaavia malleja, jotka ottavat huomioon uhkakuvien muutoksen, turvaavat itsenäisen puolustuksen, säästävät inhimillisiä voimavaroja …”
Kirjaus on mielestäni aivan liian laimea. Mutta se on kuitenkin hyvä alku siirtymiselle kannattamaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa maanpuolustusta ja yhteiskuntaa, jossa verovarat ohjataan ylisuuren armeijan ylläpitämisen sijaan tärkeämpiin kohteisiin kuten terveydenhuoltoon ja koulutukseen.
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten 2. puheenjohtaja.
uutiskirje 
