UPM:n Kaukaan paperitehtaalla Lappeenrannassa työskentelevä Heli Kauppinen on yksi Suomen ensimmäisistä naispuolisista paperikoneenhoitajista. Hän suoritti ammattitutkinnon työn ohessa vähitellen oppien.
– Kun meillä haettiin porukkaa koneenhoitajakoulutukseen, ajattelin kokeilla, vaikka olin varma, että en pääse, Kauppinen muistelee.
– Laitoin hakemuksen, kävin testeissä ja haastatteluissa ja tulin hyväksytyksi.
Kauppinen sai vakanssinsa työopastuskoulutuksessa, jossa vanhempi koneenhoitaja opetti. Rinnalla käytiin kursseja.
Opiskelu tehtaalla toi koneenhoitajan vakanssin, jota ei nykyisin pysty edes saamaan ilman Kauppisenkin suorittamaa erikoisammattitutkintoa.
Siivoojakin voi päästä pitkälle
Aiemmin Kauppinen oli käynyt teollisuussähköasentajakurssin, mutta siihen aikaan naisia katsottiin alalla karsaasti. Siltä saralta ei töitä löytynyt.
– Lähdin paperitehtaalle vuonna 1981, kun Kaukaan tehtaalla käynnistyi toinen paperikone. Lapset olivat sen ikäisiä, että alkoi olla mahdollisuus lähteä työelämään, Kauppinen kertoo.
Ennen vakituista paikkaa hän oli ollut tehtaalla parina kesänä kesätöissä siivoojana. Hänen silloinen miehensä kehotti hakemaan vakituista paikkaa tehtaalta.
– Pääsin töihin ja olin aluksi yhdeksän vuotta välirullaimella, joka oli silloin naisten vakanssi. Kun kysyttiin, lähdenkö paperikoneelle hommiin, sanoin, että voin lähteä yrittämään sillä edellytyksellä, että saan oman vakanssini takaisin, jos hommasta ei tule mitään. Se luvattiin ja tälle tielle jäin.
– Etenin tehtaalla vakanssi vakanssilta. Lähdin rullamiehestä, sitten koulutettiin sylinterimieheksi, siitä kakkosmieheksi ja lopulta koneenhoitajataitoiseksi.
Kauppinen kertoi viisi vuotta sitten Etelä-Saimaa lehdessä, että kun hän aloitti rullamiehenä, työkaverit kysyivät, pitääkö häntä nyt alkaa kutsua rullahenkilöksi. Ei tarvinnut.
Miehisistä ammattinimikkeistä huolimatta naisen ei tarvitse paperitehtaalla olla hyvä jätkä.
Raha ei vaikuttanut valintaan
Kuinka paljon raha vaikutti siihen, että halusit tämän koulutuksen?
– En ajatellut rahaa, kun lähdin. Halusin vain kokeilla, tuleeko tästä mitään.
Kauppinen kertoo tienneensä jo lähtiessään, ettei tule pääsemään vakituiseksi koneenhoitajaksi. Enää Kauppisella ei ole halujakaan vakituiseksi koneenhoitajaksi.
– Siinä on ihan hemmetinmoinen vastuu. Ja ikääkin on jo sen verran, että alkaa olla mukavuudenhaluinen, 54-vuotias Kauppinen sanoo.
Kauppisen tämän hetkinen varsinainen vakanssi on paperikoneen kakkosmies, koneenhoitajasta seuraava.
– Siihen kuuluu massaosasto, eli kaikki ne massat ja litkut, joista paperi tehdään.
Työpaikka voi mennäkin
Kauppinen viihtyy työssään, vaikka jotkut hommat vaativat voimaa. Apuvälineet kuitenkin auttavat. Tehtaan miehiäkin voi huutaa apuun.
– Siinä ei ole mitään ongelmia. He tulevat kyllä apuun, jos tarvitaan.
Oletko viihtynyt töissäsi?
– Tuossa hommassa, missä nyt olen, tykkään olla. Ei minulla aiemmin varsinaisesti muita uravaihtoehtoja ollutkaan.
Suomalaisella metsäteollisuudella menee kuitenkin heikosti. pelottaako työpaikan puolesta?
– Totta kai se pelottaa. Jokaista pelottaa.
Onko Kaukaalla ollut väen vähennyksiä?
– On. Meiltä paperitehtaalta sai lopputilin 18 työntekijää. Päälle tuli vielä eläkejärjestelyjä ja muuta. Tilanne ei ole hyvä niille, jotka saavat lapun. Mutta ei se ole hyvä niillekään, jotka jäävät. Heillä on entistä enemmän töitä. Ei tämä hyvältä vaikuta.
Uskotko, että sinulla säilyy työpaikka eläkkeelle asti?
– En ole ensinkään varma. Koskaan ei tiedä, milloin tulee lappu luukulle, kun kone pysäytetään.
Vapaa-ajalla vie moottoripyörä
Asustelen itsekseni. Minulla on kaksi aikuista lasta ja neljä lapsenlasta.
Työpäivän jälkeen Kauppinen saattaa hypätä moottoripyörän selkään.
– Pisin reissu oli pari vuotta sitten Paperiliiton kokoontumisajoon Ouluun likkakaverin kanssa.
Kauppinen kertoo ajelevansa, kun huvittaa. Paineita kilometreistä hän ei aio ottaa.
lehti 