Ei kotia missään
Pakolaisvirta Afganistanista alkoi noin 30 vuotta sitten Neuvostoliiton hyökättyä maahan. Pakolaisleirejä oli runsaimmillaan 27, mutta niiden määrä on kutistunut viime vuosina, koska kansainvälinen apu on loppunut.
Pakistan on antanut rekisteröidyille afgaanipakolaisille luvan olla maassa vuoteen 2012, mutta YK on aloittanut vapaaehtoisen paluuohjelman, jonka avulla sadattuhannet ovat palanneet kotiin. Jäljellä on noin 1,7 miljoonaa.
Tulvan vuoksi Afganistaniin on siirtynyt joitakin satoja perheitä, mutta monilla on sama ongelma kuin pakolaisleirin vanhimpana toimineella Zar Alam Khanilla:
– Olemme ei-toivottuja sekä Afganistanissa että täällä Pakistanissa. Meillä ei ole Afganistanissakaan omaisuutta, jonka turvin asettua taloksi. (IPS)
Afgaanipakolaisten epätoivoa Pakistanin tulvakatastrofissa kuvaa se, että useita naisia on kuollut, kun he ovat rynnänneet tielle pysäyttämään avustusrekoiksi luulemiaan kuorma-autoja.
Onnettomuudet ovat tapahtuneet Peshawarista pääkaupunkiin Islamabadiin vievällä valtatiellä. Peshawar on Afganistanin rajalla Luoteis-Pakistanissa sijaitsevan Khyber Pakhtunkhwan maakunnan pääkaupunki. Valtaosa Pakistanin arviolta 1,7 miljoonasta afgaanipakolaisesta on majaillut rajamaakunnassa.
Elokuun alkupuolella rajaseudulta alkanut Indusjoen tulva tuhosi kaikki Pakhtunkhwan pakolaisleirit. YK:n pakolaisviraston mukaan 85 000 afgaanipakolaista jäi taivasalle.
Sadoiltatuhansilta puuttuu ruokaa ja vettä, mikä on johtanut sairauksiin.
Rahattomana ei pääse sairaalaan
Peshawarin lähellä Azakhelin leirissä asui 23 000 pakolaista, joille YK:n pakolaisvirasto UNHCR on onnistunut toimittamaan 1 100 telttaa.
Sopivia teltanpaikkoja on tulvan jälkeen vaikea löytää. Asumuksia onkin pystytetty valtatien varteen ja jopa keskelle väylää helpottamaan rekkojen pysäyttämistä.
Pakolaiset ovat kipeästi avun tarpeessa, vaikka he sanovat ymmärtävänsä, että pakistanilaisille annetaan etusija. Pakistan arvioi noin 20 miljoonan asukkaansa joutuneen tulvan armoille.
– Olen kolkutellut kaikkia ovia saadakseni rahaa ja kolme lastani sairaalahoitoon, 31-vuotias pakolainen Rasool Shah kertoo.
– Minulla oli leirissä pieni kauppa, mutta vesi vei kaiken mennessään, eikä meille jäänyt pennin pyörylää, hän jatkaa.
– Lääkintäteltan väki kehotti minua viemään kaikki lapset sairaalaan pitkittyneen vesiripulin vuoksi, mutta emme saa maksutonta hoitoa paikallisissa sairaaloissa, Shah valittaa.
Äidit ja lapset ahdingossa
Pakistanin synnytyslääkärien yhdistyksen puheenjohtaja Lubna Hassan sanoo, että tulvan koettelemille pakistanilaisille on lähetetty runsaasti lääkintäapua, mutta hallitus näyttää sivuuttaneen afgaanit.
Paikallinen Falah Insaniat -hyväntekeväisyysjärjestö on pystyttänyt lääkintäpisteen Azakhelin leirin viereen. Henkilökunnan mukaan tilanne on vakava ja uhkaa paheta.
– Valtaosa leirin asukkaista potee ripulia, punatautia, lavantautia, syyhyä ja malariaa, koska heillä ei ole puhdasta juomavettä, lääkäri Riaz Alam sanoo.
– Otamme joka päivä vastaan 300 potilasta, enimmäkseen naisia ja lapsia, jotka kärsivät tulvan aiheuttamista terveysongelmista, hän kertoo.
Hassanin mukaan Azakhelin leirissä jäi kodittomaksi 700 odottavaa äitiä. Lääkäri pelkää, että ennestään aneemisten äitien heikentynyt ravitsemus vaarantaa vauvojenkin terveyden.
Afgaanipakolaisten lapsista 75 prosenttia potee ripulia ja punatautia, kolmasosa kärsii ihosairauksista ja 85 prosenttia on aliravittuja, Pakistanin lastenlääkäriliiton varapuheenjohtaja Sabir Ali listaa.
Ei kotia missään
Pakolaisvirta Afganistanista alkoi noin 30 vuotta sitten Neuvostoliiton hyökättyä maahan. Pakolaisleirejä oli runsaimmillaan 27, mutta niiden määrä on kutistunut viime vuosina, koska kansainvälinen apu on loppunut.
Pakistan on antanut rekisteröidyille afgaanipakolaisille luvan olla maassa vuoteen 2012, mutta YK on aloittanut vapaaehtoisen paluuohjelman, jonka avulla sadattuhannet ovat palanneet kotiin. Jäljellä on noin 1,7 miljoonaa.
Tulvan vuoksi Afganistaniin on siirtynyt joitakin satoja perheitä, mutta monilla on sama ongelma kuin pakolaisleirin vanhimpana toimineella Zar Alam Khanilla:
– Olemme ei-toivottuja sekä Afganistanissa että täällä Pakistanissa. Meillä ei ole Afganistanissakaan omaisuutta, jonka turvin asettua taloksi. (IPS)
uutiskirje 
