Kansaneläkelaitos kutsui vuosi sitten joukon suomalaisia hyvinvointivaltion huippuasiantuntijoita sekä alan kansainvälisiä tutkijoita pohtimaan, mitä Suomessa on tapahtunut 1990-luvun lamasta lähtien.
Suomalaiset esittelivät tietoja laman jälkeisestä kehityksestä sekä tulevaisuuden arvioista julkisen talouden, kansalaisten toimeentulon ja terveyden näkökulmista. Seuraavana päivänä professorit Nina Smith (Århusin yliopisto), Johan Fritzell (Tukholman yliopisto) ja Karl Hinrichs (Bremenin yliopisto) esittivät oman ennustuksensa.
Seminaarin tuloksena syntynyt suomalaisten kirjoittajien arvio hyvinvointivaltion tilasta ja tulevaisuudesta ilmestyi torstaina kirjana Hyvinvoinnin turvaamisen rajat.
Sisä- ja ulkopuolisten jako
Ulkomaiset asiantuntijat hämmästelivät eniten suomalaisen yhteiskunnan voimakasta jakoa sisä- ja ulkopuolisiin. Työmarkkinoihin perustuva jako näkyy sosiaalisissa tulonsiirroissa sekä useissa keskeisimmissä palvelujärjestelmissä, selvimmin terveyspalveluissa. Ne jakaantuvat perusterveydenhuoltoon ja työpaikkaterveydenhuoltoon.
Suomen sosiaaliturvajärjestelmä takaa suhteellisen hyvät edut sisäpuolisille. Sen sijaan ne suomalaiset, jotka eivät syystä tai toisesta ole mukana työmarkkinoilla, näyttävät syrjäytyvän niin terveydellisesti kuin taloudellisestikin.
Työmarkkinoiden ulkopuolisten toimeentulon turvaamiseksi tarkoitetut perusturvaetuudet ovat kansainvälisesti suhteellisen heikot. Perusturvan varassa olevien määrä on Suomessa suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Vaikka myös monissa muissa länsimaissa yhteiskunnallinen eriarvoisuus on lisääntynyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana, Suomessa lisääntyminen on ollut erityisen nopeaa.
Kaksi komiteaa, kaksi tulosta
Kansainvälisten asiantuntijoiden mielestä Suomessa on kiinnitetty paljon huomiota sosiaalipolitiikan rahoitukselliseen kestävyyteen, mutta hyvinvointivaltion sosiaalinen kestävyys on jäänyt vähälle huomiolle. He hämmästelivät selkeää eroa Sata-komitean ja muutamaa vuotta aiemmin toimineen Tanskan hyvinvointikomitean välillä. Tanskassakin kiinnitettiin paljon huomiota sosiaalipolitiikan rahoitukseen, mutta samalla tarkasteltiin hyvin yksityiskohtaisesti ehdotettujen toimenpiteitten tulonjaollisia ja sukupuolivaikutuksia.
Sosiaalipolitiikka näyttäytyy Suomessa yleensä pelkkänä kustannustekijänä. Sitä ei ole nähty sosiaalisen ja inhimillisen pääoman varmistajana.
Järjestelmä lisää terveyseroja
Sosioekonomiset terveyserot ovat Suomessa selkeästi suuremmat kuin Ruotsissa. Lisäksi terveydenhuoltojärjestelmä lisää terveyseroja entisestään. Terveyserojen kaventamista pidettiinkin yhtenä tärkeimpänä tulevaisuuden tehtävänä.
Suomen erityispiirre on myös nuorten yleisen hyvinvoinnin heikkous ja suuri työttömyys. Kommentaattorit totesivat, että yhteiskunnan on löydettävä työtä nuorille. Jokaisen alle 25-vuotiaan on heidän mielestään oltava joko töissä tai opiskelemassa.
Nuorisotyöttömyyden hoidon malliksi tarjottiin Tanskaa, jossa huomattava nuorisotyöttömyys saatiin pudotettua vuodessa yhdeksi OECD-maiden pienimmistä nuorille suunnattujen työllistämis- ja koulutustoimenpiteitten avulla.
Pirstaleinen järjestelmä
Keskeinen kansainvälisten asiantuntijoiden ihmettelyn aihe oli myös sosiaalipoliittisen järjestelmän pirstaleisuus. Suomessa on lakisääteisiä järjestelmiä, jotka hoidetaan kokonaan yksityisen sektorin kautta (työtapaturmavakuutus). Toisaalta on työmarkkinaosapuolten hallinnoimia järjestelmiä (työeläkkeet) sekä lukuisia yksityisen ja julkisen sekamuotoja (työttömyysvakuutus, työterveyshuolto tai yksityislääkärissäkäyntien julkinen subventio).
Perusturvaa parannettava
Kaiken kaikkiaan hyvinvointivaltion muutos näkyy tulonjaollisen eriarvoisuuden ja köyhyyden kasvuna.
Vuonna 1990 köyhiä oli noin kahdeksan prosenttia, 2007 yli kolmetoista prosenttia. Vastaavana aikana lapsiköyhyys on lähes kolminkertaistunut viidestä kolmeentoista prosenttiin.
Samalla köyhyysvaje on kasvanut. Vuonna 1990 pienituloisten kotitalouksien tulot jäivät noin 14 prosenttia köyhyysrajan alle. 2000-luvun lopulla luku oli kivunnut jo 17 prosenttiin. Kyseessä on laaja ja pitkäkestoinen prosessi, ja siksi tuloerojen kasvua on vaikea pysäyttää.
Ulkomaisten asiantuntijoiden mukaan köyhyyden vastainen toiminta vaatii voimakasta poliittista sitoutumista. Sata-komitean suositusten toimeenpano olisi askel oikeaan suuntaan. Tämä edellyttää perusturvaetuuksien tason korjaamista, mutta myös aktivointia.
uutiskirje 
