Julkaistu 7.9. 2007. Juttu on osa Kansan Uutisten Irak-arkistopakettia, joka julkaistaan WikiLeaks-paljastuksen johdosta.
Keväällä 2004 koko maailma – kerrankin näin voi oikeasti sanoa – järkyttyi. Syynä olivat julkisuuteen levinneet irakilaisessa Abu Ghraibin vankilassa otetut kuvat vankien kiduttamisesta ja häpäisemisestä. Vartijat olivat sitoneet alastomia arabimiehiä kasoihin toistensa kanssa. Vankeja uhkailtiin koirilla. Toisia kidutettiin pakottamalla heidät kivuliaisiin asentoihin. Ruumiiden ympärillä ilveiltiin.
Skandaalin symboliksi nousi vain parikymppinen naisvartija Lynndie England, joka virnuili useissa vartijoiden keskenään ottamissa valokuvissa alastomien vankien keskellä.
Lynndie England ja kymmenen muuta sotilaspoliisia saivat sittemmin enimmillään kymmenen vuoden vankeustuomion. Ketään ylempiarvoista ei ole tuomittu. Ainoa syytteeseen asetettu upseeri vapautui viime viikolla.
Sen sijaan kaikki ensimmäistä Abu Ghraib -tutkimusta seuranneet selvitykset ovat määrätietoisesti vältelleet kysymystä, eikö vallan ylimmillä portailla kukaan tiennyt asiasta mitään eikä siis ole mistään vastuussa.
Mutta kuka teki sen ensimmäisen, Abu Ghraibin kansainväliseksi skandaaliksi nostaneen tutkimuksen?
Ja missä hän on nyt?
Rumsfeld: Ihan tässä sydän murtuu
Vastenmieliset kuvat irakilaisesta vankilasta tulivat julkisuuteen huhtikuussa 2004. Skandaalin paljastivat yhtä aikaa CBS-televisioyhtiön maineikas ajankohtaisohjelma 60 Minutes ja vähintään yhtä maineikas New Yorker -lehden toimittaja Seymour M. Hersh, veteraani, jonka jutut kohahduttivat jo Vietnamin sodan aikana.
Sen jälkeen kuohuivat sekä läntinen että islamilainen maailma. Puolustusministeri Donald Rumsfeld joutui selittämään asiaa kongressin kummankin kamarin tiedusteluvaliokunnille 7. toukokuuta. Rumsfeld sanoi, ettei tiennyt koko asiasta mitään ennen kuin luki siitä lehdistä. ”Ihan tässä sydän murtuu, kun kukaan ei puhunut mitään”, hän voivotteli.
Kuvat Abu Ghraibista hän oli oman kertomansa mukaan nähnyt vasta edellisenä iltana. Silloin ministerin toimistoon oli kutsuttu kuultavaksi kenraalimajuri Antonio Taguba, joka oli määrätty tutkimaan tapausta tammikuussa ja jonka maaliskuussa valmistunut raportti oli sitten vuotanut julkisuuteen kahden tiedotusvälineen kautta.
Rumsfeld, apulaispuolustusministeri Paul Wolfowitz ja muu paikalla ollut Pentagonin johto otti perusteellista työtä tehneen kenraalin kylmästi vastaan. He yrittivät saada Taguban sanomaan, että Abu Ghraibissa oli tapahtunut vain pahoinpitelyjä, mutta ei sentään kidutusta. Kun Antonio Taguba ei muuttanut mieltään, seurasi syvä hiljaisuus.
Pitkän sotilasuran nopea loppu
Raporttiaan seuranneen kohun jälkeen Antonio Taguba vaikeni 2,5 vuotta. Vasta tänä keväänä hän suostui puhumaan New Yorkerin Hershille, joka julkaisi kenraalin raporttia koskeneen juttunsa kesällä.
Taguban yli 30-vuotisen sotilasuran kehitys pysähtyi kuin seinään keväällä 2004. Hänet oli jo aiemmin määrätty siirtymään kesäkuussa 2004 armeijan johtotehtäviin Georgiaan.
Nyt määräys peruttiin ja Taguba sijoitettiinkin Pentagoniin hoitamaan reserviläisasioita. Eläkkeelle jääneeltä kenraalilta Taguba kuuli myöhemmin, että sijoituspaikka oli Pentagon, koska siellä häntä voitiin paremmin pitää silmällä.
Tammikuussa 2006 Antonio Taguballe annettiin tasan vuosi aikaa suoriutua eläkkeelle.
Mutta nyt yli kolme vuotta myöhemmin jo otsikoista kadonneesta Abu Ghraibin skandaalista on edelleen raaputettu vasta pintaa.
Miksi kidutus alkoi syksyllä 2003?
Vankien kiduttaminen alkoi Irakissa jo syksyllä 2003. Tammikuussa 2004 Irakissa toimivan sotilaspoliisin haltuun päätyi cd-levy, jossa on yli sata kuvaa vankien nöyryyttämisestä ja pahoinpitelystä.
Avainkysymys kuuluu, miksi vankien vartiointiin kouluttamattomat sotilaspoliisit ryhtyivät kaameisiin tekoihinsa. Ja miksi juuri silloin?
Vartijoiden tehtävä on vain vartioida vankeja ja pyörittää vankilan rutiineja, mutta ei osallistua millään tavalla kuulustelutoimintaan. Ja Abu Ghraibissa vartijat olivat Länsi-Virginiasta värvättyjä nuoria, joiden pohjakoulutus tähtäsi lähinnä liikennepoliisin työhön eikä vankien hoitamiseen ollenkaan.
Mutta samaan aikaan elokuussa 2003 siihen asti leikiten sujunut Irakin valtaus alkoi mennä Yhdysvalloilta pieleen. Nyt maa on käytännössä sisällissodassa, mutta tapahtumat käynnistyivät kesän 2003 jälkeen lähinnä sunnikapinana.
Ja kun ongelmat alkoivat, puolustusministeriö Pentagon halusi selvittää, mistä on kysymys. Valkoisessa talossa syntyi paniikki, koska kapinallisten taustoista ei tiedetty mitään.
Ministeriö määräsi Guantanamon vankileiriä johtaneen kenraali Geoffrey Millerin Irakiin selvittämään, miten maan vankiloista saataisiin paremmin irti kapinointia koskevaa tiedusteluaineistoa. Millerin suositusten keskiössä oli saattaa vankilan vartioinnista vastaava sotilaspoliisi osaksi kuulusteluprosessia. Heidän tuli toimia läheisessä yhteistyössä kuulustelijoiden kanssa ja saattaa vangit kuulusteluille otolliseen tilaan. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että ylemmältä taholta kävi käsky vankien pahoinpitelystä ja ”pehmittämisestä.”
Yksi vartijoista kertoi Antonio Taguballe sotilastiedustelu-upseerin käskeneen vähän käsitellä näitä kavereita. Pitäkää huoli, että heillä on kurja yö.
Tyhmät teinit pelinappuloina
Sotilastiedustelu käytti kylmäksi hyväkseen nuoria sotilaspoliiseja, heidän kokemattomuuttaan ja tietämättömyyttään. Esimerkiksi ”spesialistin” arvoinen Lynndie England täytti 21 vuotta vasta Abu Ghraibissa. Hän on pikkukaupungin tyttö, joka jo lukiossa värväytyi armeijan reservijoukkoihin päästäkseen pois yötyöstä broileritehtaassa.
Yllättäen juuri Guantanamosta tuttu Geoffrey Miller lähetettiin takaisin palauttamaan järjestystä Abu Ghraibiin huhtikuussa 2004 sen jälkeen, kun tiedot väärinkäytöksistä olivat levinneet maailmalle. Hänestä tehtiin vankilan varajohtaja.
Antonio Tagubaa Geoffrey Miller ei ennen uutta tehtäväänsä tavannut, vaikka niin oli tarkoitus.
Ei terroristeja eikä kapinallisia
Jos he olisivat tavanneet, Taguba olisi muistuttanut, että toisin kuin Guantanamossa, Abu Ghraibin vangeista juuri kellään ei ollut terroristiyhteyksiä. Luottamuksellisten raporttien mukaan Abu Ghraibissa vain yhdellä tai kahdella vangilla oli yhteyksiä al-Qaidaan eikä useimmilla ollut mitään tekemistä myöskään nousevan sunnikapinan kanssa. Monet vangit olivat tavallisia rikollisia.
Kansainvälisestä kohusta huolimatta Yhdysvalloissa ei keväällä 2004 edes yritetty selvittää vakavasti sitä, miten korkealta tasolta Abu Ghraibia koskeneet määräykset oli annettu.
Erikseen sitä kysyttäessä 7. toukokuuta puolustusministeri Donald Rumsfeld kieltäytyi eroamasta skandaalin takia, koska hänen mielestään asiaa yritettiin vain politisoida.
Kysymyksen silloin esittänyt floridalainen demokraattisenaattori Kendrick Meek sanoi tänä keväänä Seymour Hershille, ettei Rumsfeld voinut olla tietämättä, mitä vankilassa milloinkin tapahtui. Hänhän on mies, joka haluaa pitää kaikki langat omissa käsissään.
Erikoisjoukot ovat komentoketjun ulkopuolella
Antonio Taguban raportin jälkeen Abu Ghraibin skandaalista on tehty yli kymmenen uutta selvitystä. Jotkut ovat kosketelleet Taguban esiin nostamia kysymyksiä, mutta yhdessäkään ei ole lähdetty penkomaan sitä, kuka oli viime kädessä vastuussa tapahtumista. Donald Rumsfeldin ja muiden Pentagonin silloisten siviilijohtajien tekemisiä ei ole perattu.
Seymour Hershin mukaan tämä johtunee myös siitä, että vuodesta 2003 Abu Ghraibissa ja muualla Irakissa toimivat armeijan tiedustelupalvelun DIA:n sekä CIA:n lisäksi Yhdysvaltain salaisimmat erikoisjoukot, jotka erikoistapauksissa voivat toimia komentoketjun ohittaen suoraan puolustusministerin alaisuudessa. Juuri näitä joukkoja on käytetty myös paljon kohutuissa vankilennoissa. Niillä on myös lupa tappaa tärkeinä pidettyjä terroristijohtajia.
Ja juuri heidän kuulustelutekniikkansa tuotiin nyt Abu Ghraibin vankilaan.
Hersh kirjoittaa, että kun Abu Ghraibin kuvat tulivat julkisuuteen, niin Pentagonissa ja Valkoisessa talossa kaikki eivät pitäneet niitä sittenkään kovin pahana paljastuksena. Kuvissa oli vain nuoria värvättyjä sotilaita, mutta laajempi kuvio pysyi piilossa.
Ja skandaalin jälkeen Yhdysvaltain ylimmän johdon strategia oli panna syytteeseen kuvissa esiintyvät nuoret tämän laajemman kuvion varjelemiseksi. Heistäkin tuli ns. terrorismin vastaisen sodan uhreja.
Salaisia toimia ohi kongressin
”Suurempaa kuviota” haluttiin pitää piilossa siksi, ettei kukaan alkaisi kysellä hankalia siitä, mitä ja millä valtuuksilla Pentagon oikein toimii Irakissa ja muualla maailmassa. Lain mukaan CIA:n on saatava presidentin valtuutus salaisiin operaatioihin ja niistä on informoitava myös kongressin kummankin kamarin tiedusteluvaliokuntien johtoa. 9/11:n jälkeen George Bushin hallinto kuitenkin päätti yksipuolisesti, että tiedusteluoperaatiot, mukaan lukien Pentagonin salaiset erikoisjoukot, voitiin laittaa liikkeelle pelkällä presidentin valtuutuksella ”taistelukenttää valmistelemaan.”
Ei ole tiedossa, milloin presidentti Bush sai tietää Abu Ghraibista. Se saattoi tapahtua jo tammikuussa 2004, jolloin Pentagon sai asiasta tiedon sähköpostilla. Tai maaliskuussa, jolloin Antonio Taguban raportti oli valmis. Bush ei joka tapauksessa puuttunut väärinkäytöksiin millään tavalla ennen kuin jupakka tuli julkiseksi. Hän ei vaatinut vangeille parempaa kohtelua, ei uutta arviota sotilaspoliisien ja kuulustelijoiden tehtäviinsä saamasta koulutuksesta eikä myöskään itse valtuuttamiensa erikoisjoukkojen toiminnasta. Sen sijaan Bushkin piti parhaana panna syytteeseen muutama rivisotilas.
Antonio Taguba sanoi Seymour M. Hershille, että ”he ampuvat aina sanansaattajan.”
Taguban mukaan Yhdysvallat rikkoi Abu Ghraibissa sodankäynnin sääntöjä ja sotavankien kohtelua sääntelevää Geneven sopimusta vastaan. Sen lisäksi Yhdysvallat toimi omia periaatteitaan ja armeijansa arvoja vastaan, maalleen edelleen lojaali evp-kenraali sanoi.
uutiskirje 
