Vasemmistoliiton puoluesihteeri Sirpa Puhakka haluaa selkiyttää vastuuta työttömien terveydenhuollosta ja hoitoon ohjaamisesta. Nykyinen järjestelmä hyppyyttää hänen mukaansa työttömiä ja terveydelliset ongelmat jäävät havaitsematta.
Puhakka ihmettelee, että miten on mahdollista, että Lääkärilehdessä julkaistun selvityksen mukaan työttömien sairauksia ei ole koskaan hoidettu. Jopa 50 000 työttömän terveydenhoito on laiminlyöty.
– Työttömien työkyvyn arviointi tulee ottaa osaksi työvoimapolitiikkaa. Kunnilla on nyt vastuu työttömien terveysneuvonnasta, mutta kunnissa ei ole tietoa työttömien tilanteesta. Vastuu pitäisi olla työvoimaviranomaisilla.
Työttömyyden pitkittyessä terveyspalveluiden tarjoamiseen on Puhakan mukaan kiinnitettävä erityishuomiota.
– On epäinhimillistä hyppyyttää työnhakijaa, jos hän ei terveydellisistä syistä kykene työllistymään.
Puhakka esittää, että yksi mahdollinen ajankohta on tarjota terveyspalveluja työttömyyden kestettyä yli kolme kuukautta.
– On havaittu, että kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen työnsaanti vaikeutuu entisestään.






