Jyväskylän kaupunki alkaa vuoden alusta maksaa päivähoidon palvelurahaa yksityisille ja kunnallisille perhepäivähoitajille myös omien lasten hoitamisesta.
Palvelurahaa maksetaan perheille, joilla on kotihoidossa neljä omaa, edellytykset täyttävää lasta. Muutoin palvelurahan ehtona on, että perheessä hoidetaan omien lasten lisäksi vähintään yhtä ulkopuolista lasta.
Omista lapsista maksettava palveluraha on 400 euroa lasta kohden. Palvelurahaa maksetaan omista lapsista esiopetusikään saakka. Perheen ulkopuolisista lapsista maksettava raha määräytyy yksityisen päivähoidon palvelurahan perusteiden mukaisesti.
Ainutlaatuinen kokeilu
Palvelurahan myöntämisen ehtona on, että perheen kaikille lapsille valitaan sama tukijärjestelmä. Perhe valitsee siis joko lakisääteiset tuet (esimerkiksi kotihoidontuki tai yksityisen hoidon tuki) tai palvelurahan.
Palveluyksikön johtajan Hannamaija Väkiparran mukaan päivähoidon palvelurahakokeilu on ainutlaatuinen Suomessa. Kokeilun toivotaan lisäävän perhepäivähoitopaikkoja Jyväskylässä. KU