Helsingin päivähoidon tilanne on huolestuttava. Päivähoidon täyttöasteeksi on määritelty 93 prosenttia. Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Sirpa Puhakka vaatii Helsingin päivähoidon täyttöasteen laskemista 90 prosenttiin.
Puhakka jätti valtuustossa aloitteen asiasta, koska käytännössä nykyisen 93 prosentin tavoitteen saavuttaminen vaatii työntekijöiltä kohtuuttomasti erilaisia päivähoidon arkea haittaavia toimia.
Päivähoidon henkilöstö joutuu hyvin pienellä varoitusajalla, jopa päivittäin siirtymään päiväkodista toiseen, jos lapsia on poissa päivähoidosta esimerkiksi sairastumisen vuoksi.
Lasten sairastaessa flunssakautena työntekijät joutuvat arvioimaan jo ennakkoon, että kuinka monen päiväkodin työntekijän pitäisi siirtyä toiseen, jotta tilastot täyttävät tavoitteet. Tämä on Puhakan mielestä työlästä ja stressaa päivähoidon työntekijöitä.
– Järjestelmä myös syyllistää vanhempia, jotka kokevat lapsen pitämisen satunnaisesti kotona haittaavan päivähoitopaikkansa toiminnan järjestämistä, katsoo Puhakka, joka sanoo saaneensa tällaista viestiä päivähoidon työntekijöiltä.
Helsingissä päivähoidolle on asetettu 93 prosentin käyttöastetavoite, kun se muualla maassa on keskimäärin 85 prosenttia. Tavoitteen saavuttamiseksi päivähoitoryhmissä on ajoittain lain vastaisesti liikaa lapsia.
– Ei ihme, jos työntekijät uupuvat ja lapset stressaantuvat.




