Kansalaisten huolet vesistöistä eivät Luonnonsuojeluliiton mielestä kantaudu viranomaisten korviin asti.
Suomen maabrändivaltuuskunta ehdotti torstaina, että maamme järvivedet tulisi puhdistaa juomakelpoisiksi vuoteen 2030 mennessä. Suomikuvan kirkastamiseen kutsuttiin mukaan laajasti suomalaisia
Luonnonsuojeluliiton uusi Ääntä vedestä II -tutkimus osoittaa, ettei kansalaisia ole vielä tavoitettu kunnolla vesienhoidon suunnittelussa.
Kansalaiset ovat saaneet 2000-luvulla laajan lakiin kirjatun mahdollisuuden osallistua ympäristöä koskevaan suunnitteluun. Luonnonsuojeluliiton seurantatutkimuksen mukaan kansalaisia on onnistuttu aktivoimaan uudessa vesienhoitojärjestelmässä vain paikoin, vaikka kauden aikana on järjestetty jo kolmesti puoli vuotta kestänyt kansalaiskuuleminen.
Monimutkainen ja yleistasolla liikkuva suunnittelu ei Luonnonsuojeluliiton mielestä ole selvästikään kohdannut kansalaisten kiinnostusta kotivesiinsä, vaikka Ilahduttaviakin esimerkkejä on olemassa. Esimerkiksi Etelä-Savossa Kyyvedellä yli sata vakituista ja vapaa-ajan asukasta allekirjoittivat turpeenkaivun haittoihin painottuneen kansalaismielipiteen.
Ääntä vedestä II -hankkeen tutkija Tuire Laurinolli kertoi vetoomuksen tuoneen todellisia parannuksia alueen vesienhoitosuunnitelmaan.
Turpeesta suuri huoli
Turvetuotannon vesistöhaitat ovat nousseet suomalaisten keskeisten vesistöhuolien joukkoon. Turvekentiltä valuu vesistöön kiintoainetta, joka kuluttaa vedessä happea. Tämä johtaa pohjaan varastoituneen fosforin liukenemiseen ja järven rehevöitymiseen.
– Kansalaisten kokemukset turpeennoston vaikutuksista omiin koti- ja mökkijärviinsä ovat karuja. Asukkaat ovat kertoneet puolimetrisistä mutakertymistä, rantojen ja kalastusvälineiden limoittumisesta, väri- ja hajuhaitoista sekä talvisista leväkukinnoista, Laurinolli kertoo.
Keskeinen ongelmakohta vesienhoidon suunnittelussa on resurssien puute tiedottamisessa ja kansalaisten aktivoinnissa. Päättäjät ovat unohtaneet rahoittaa kansalaisosallistumisen.
Luonnonsuojeluliitto kannustaa parantamaan edelleen kansalaisten osallistumismahdollisuuksia. Liitto korostaa, että Suomen puhtaat vedet ovat maailmanlaajuisestikin merkittävä aarre.





