Mats-Eric Nilssonin kaksi ruokakirjaa, Den hemlige kocken (Petos lautasella) ja Äkta vara ovat saaneet elintarviketeollisuuden vähentämään lisäaineiden käyttöä Ruotsissa.
Nilssonin toinen ruokakirja on nyt ilmestynyt Suomen oloihin mukautettuna nimellä Aitoa ruokaa.
Se paljastaa, että yhtään paremmin eivät asiat ole meille kuin naapurimaassakaan. Meikäläinen hokema puhtaasta ruuasta osoittautuu hölynpölyksi.
Lisäaineet
Teollinen ruoanvalmistus on johtanut siihen, että kuluttaja ei tiedä, mitä hän syö.
Kaikista lisäaineista noin 10 prosenttia lisää tuotteen säilyvyyttä. Loput ovat kosmeettisia lisäaineita, joilla vaikutetaan makuun, sakeuteen, väriin ja ylipäänsä ulkonäköön.
Kauppojen hyllyiltä löytyvä ruoka valmistetaan uusilla huipputeknologian menetelmillä. Pakkauksissa kuvattuja tuoreita raaka-aineita itse tuotteissa on yleensä vain vähän.
Raaka-aineiden kovakourainen teollinen käsittely johtaa ravintoaineiltaan köyhiin ruokiin, jotka kuitenkin näyttävät hyviltä. Aistejamme hämätään käyttämällä aromeja, arominvahvisteita, väriaineita, stabilisointiaineita, pintakäsittelyaineita ja muita lisäaineita.
Soija ja maissi
Nilssonin kirja on järkyttävää luettavaa oikeastaan kautta linjan, mutta sen lisäksi muutamat tiedot pysäyttää erityisesti. Näin tapahtui itselleni kohdassa, jossa Nilsson selvitti, maissin ja soijan käyttöä elintarviketeollisuudessa.
Maissi on todella monikäyttöinen raaka-aine, kunhan se käy läpi perusteellisen kemiallisen käsittelyn. Siitä saadaan esimerkiksi muunnettua maissitärkkelystä, jota löytyy tuhansista tuoteselosteista, sillä kun voidaan korvata kalliimmat raaka-aineet kerma ja muna.
Maissista saadaan myös maissisiirappia, josta voidaan valmistaa vaikkapa natriumglutamaatti nimistä arominvahvennetta. Tai siitä voidaan valmistaa sorbitolia.
Tai siitä voidaan valmistaa fruktoosi-glukoosisiirappia, joka on sokeria halvempaa, mutta kahdeksan kertaa sitä makeampaa. Sen vastuulle on Nilssonin mukaan laskettu lihavuuden maailmanlaajuinen yleistyminen.
Kaloreista valtaosa neljästä kasvilajista
Myös soija on elintarviketeollisuudelle yksi pääraaka-aine. Soijakastikkeiden ja tofut ovat vain sivutuotteita. Kun soijapavuista poistetaan öljy, saadaan soijaproteiinia ja soijajauhoa, jota löytyy vaikkapa kasvishampurilaisesta kasvisproteiinin nimellä.
Soijaraakaöljystä erotetusta tummasta tahmasta tehdään soijalesitiiniä. Se on emulgointiaine, jolla ainekset sekoittuvat helpommin keskenään. Sitä käytetään suklaassa.
Nilsson muistuttaa, että ihminen on kaikkiruokainen. Ihmisravintona syötäviä kasveja on laskettu olevan maailmassa noin 80 000 ja niistä 3000 kasvaa laajasti ympäri maapallon. Silti kaksi kolmasosaa nauttimistamme kaloreista tulee neljästä kasvilajista, jotka ovat maissi, soija, vehnä ja riisi.
Maailman soijapapuviljelmät laajenevat hurjasti. Suurin osa soijasta menee jäätelöihin, kakkuihin, kekseihin, limsoihin ja valmisruokiin. Ja lisää tarvitaan, sillä yhä kasvava osuus maapallon väestöstä työ samanlaisia elintarvikkeita kuin me.
Suurennuslasi kauppaan
Kirjan keskeinen anti sisältyy elintarvikkeiden kartoitukseen.
Esimerkiksi jäätelöstä todetaan, että aitoa kermasta tai maidosta sekä sokerista ja kananmunasta valmistettua jäätelöä ei saa enää juuri mistään.
Kivaa luettavaa ei ole lenkkimakkaran ainesosaluettelo. Ei myöskään suomalaisten lihapullien lista. Tai margariinin valmistuksen kuvaus.
Jo puolivälissä kirjaa alkaa tuntua siltä, että ruokakauppojen hyllyt ovat yhtä kuin huijaus.
Kun 150 elintarvikkeen sisältö on käyty läpi, kirja esittelee vielä tavallisimmat lisäaineet. Aitoa ruokaa -kirja avaa ruokaostoksia tekevän kuluttajan silmät apposen auki. Tosin sekään ei auta, jos teksti tuoteselosteessa on pientä. Pitänee ottaa suurennuslasi kauppakassiin vakiovarusteeksi.
Mats-Eric Nilsson: Aitoa ruokaa. Väärentämättömän ruoan opas. Suomentanut ja Suomen oloihin mukauttanut Riikka Toivanen. Atar 2010.
lehti 