Tampereen ruotulassa eläkepäiviään viettävä Ritva Alhola tarttui puhelimeen ja soitti Kansan Uutisten toimitukseen, kun hän kuuli radiosta uutisen eläkeläisten työnvälityksestä.
– Haluan kertoa oman tarinani varoitukseksi eläkeläisille. En halua muille sellaisia taloudellisia rasitteita, jotka itse sain työnteosta, Alhola sanoo.
Hän myös toivoo, että Vasemmistoliiton kansanedustajat ajaisivat läpi sellaiset lakimuutoksia, jotka mahdollistaisivat pientä eläkettä saavien lisätienestit ilman sakotusta.
Päätin lähteä töihin, koska elämäni oli silloin tyhjää täynnä.
Sairaseläkkeelle
olkapäävammasta
Nyt 70-vuotias Alhola joutui olkapäävamman vuoksi siirtymään perhepäivähoitajan työstä sairaseläkkeelle 47-vuoden iässä. Pitkään olkapää kipuili niin, että arkiset kotitoimetkin tuottivat tuskaa.
Kun vuosien kipukierre lopulta hellitti, Alholan nokialainen ystävä tarjosi hänelle töitä ylläpitämässään perhekodissa.
– Hän sanoi, että tee, mitä pystyt ja jaksat. Päätin lähteä, koska elämäni oli silloin tyhjää täynnä, Alhola muistelee aikaa avioeronsa jälkeen.
Perhekodissa hän siivosi ja pesi vaatteita ja joskus pelasikin lasten kanssa. Alhola piti kovasti työstään, vaikka bussimatkat olivat raskaita heikkoselkäiselle. Palkkaa työstään hän sai aluksi 300 euroa kuussa.
Ennen töihin menoaan Alhola oli varmistanut Kelasta, että palkkasumma ei syö asumistukea.
Työ alkoi vuonna 2004. Vuoden 2006 lopulla työnantaja halusi tuplata Alholan palkan, koska työmääräkin oli kasvanut.
Uusi, 600 euron palkka johti kuitenkin siihen, että Kela lähetti Alholalle noin 900 euron karhun jo maksetuista asumistuista.
Alhola teki välittömästi omat johtopäätöksensä ja lopetti työnteon.
Pitkään jatkunut kirjelmöinti Kelan kanssa toi helpotusta karhulaskuun. Maksettavaa jäi kuitenkin vielä lähes 400 euroa. Siitä selvitäkseen Alhola joutui ottamaan velkaa.
Henkinen
lisäravinne
Viimeiset vuodet Alhola on viettänyt kotona.
Ystäviään hän tapaa silloin tällöin. Mutta taloudellinen tilanne rajoittaa harrastuksia ja kaikkea sosiaalista toimintaa, sillä eläkeläislippu bussiin on voimassa vain kello yhdeksän ja iltapäiväkahden välillä. Muulloin matkoista menee tuplahinta.
Kotona seurana on televisio ja radio. Aika kuluu sukkapuikkoja heilutellen. Sohvalla odottaa jo lapsenlapsenlapsen jalkoihin pääsyä pienet keltaiset sukat. Nyt puikoissa on valmistumassa lämmikettä isompaan jalkaan.
Alhola kertoo, että kotiin käpertymisestä tulee kierre. Mitä enemmän siellä on, sitä vaikeampi sieltä on lähteä pois.
Siksi hän muistelee kaiholla kolmisen vuotta kestänyttä paluutaan työelämään.
– Kun menin perhekotiin, lapset kysyivät heti, saavatko sanoa minua mummuksi. Viihdyin siellä hyvin.
Toki työhön ajoi myös toimeentulon pienuus. Palkka olisi ollut kohtuuverolla ansaittuna tärkeä lisä Ahtolan tuloihin. Mutta asumistuen leikkauksen ja veroprosentin nousun jälkeen työstä ei olisi jäänyt käteen juuri mitään.
– Perhekodin elämä oli todella rikasta. Olisin halunnut jatkaa siellä, mutta siinä ei olisi taloudellisesti ollut mitään järkeä.
Alholan toimeentulo koostuu pienestä työeläkkeestä, kansaneläkkeestä ja asumistuesta.
Vanhalla
veroprosentilla
Alhola ei itse ole hakeutumassa työelämään, mutta hän toivoo, että muiden vuoksi eläkeläisten työnteon ehdot kohtuullistettaisiin.
Alhola korostaa, että eläkeläiselle työstä saatu mielen vireys on yhtä tärkeää kuin raha.
Eläkeläisen pitäisi hänen mielestään voida tienata ilman veroprosentin korostusta noin 1500 – 1600 euroon asti. Vasta kun eläke- ja työtulo kokonaisuudessaan ylittää tämän, voisi veroprosentti nousta.
lehti 