Vasemmistoliiton puoluevaltuusto hyväksyi viikonvaihteessa kynnyskysymykset kevään eduskuntavaaleja seuraaviin hallitusneuvotteluihin, mutta muutakin ehdittiin hyvähenkiseksi kuvatussa kokouksessa puhua.
Moni kehui vaalikampanjaa.
– Onko meillä ennen ollutkaan näin hyvin valmisteltua vaalikampanjaa, Mikko Raudaskoski Pohjois-Pohjanmaalta kysyi ja kaipasi pahvisia puoluejohtajia tapahtumiin, joihin nämä eivät itse ehdi.
Hän arvioi, että kansa on antanut gallupeissa protestiäänensä.
– Todellisen valinnan aika on vaaleissa, hän totesi.
Helsinkiläinen Johanna Elonen varoitti hyytymisestä vaalikampanjassa. 17 maratonia juosseena hän korosti, että lopussa ei saa antaa periksi.
– Nyt ollaan 27 kilometrin kohdalla ja 35 kohdalla voi tulla moka: ei uskota itseen tai lähdetään sooloilemaan.
Myös Kuusamon Tarmo Raatikainen muistutti, että hyvin alkanut vaalikampanja ei saa nyt hyytyä, koska:
– Porvari osaa hyvin laskea yhteen, mutta jakolasku ei toimi, hän sanoi
Masennuksesta ja vanhuksista
Turun Jukka Kärkkäinen vaati kansallista ohjelmaa masennuksen hoitotulosten parantamiseksi.
– Se on kansansairaus, mutta parannettavissa, hän muistutti.
Myös toinen lääkäri, lahtelainen Antti Holopainen oli samalla asialla. Hänestä vasemmisto voisi olla ensimmäinen puolue, joka vaatii mielenterveyden politiikkaohjelmaa.
Kolmas lääkäri, vihtiläinen Raine Jakka taas totesi vanhusten hoidon olevan hunningolla. Esimerkiksi mahdollisuus ulkoiluun puuttuu monelta.
– Tarvitaan toimintakykyä ylläpitäviä palveluita. Vanhukset ovat yksilöitä. Sitä ei oteta huomioon palvelujen tarpeen määrittelyssä.
Pirkanmaan Anssi Repo oli samaa mieltä.
– Vanhukset ovat ihmisiä, eivät kohteita. Heillä on oltava itsemääräämisoikeus.
Maahanmuuttoon oltava kanta
Kymen Tero Ponto arvioi, että nyt käydään maahanmuuttajavaalit. Hänestä myös sukupuolineutraali avioliitto on asia, josta pitää kertoa selkeästi kantansa.
– Näitä asioita ei kannata vähätellä, koska silloin vaikuttaisi, että ne ovat vaikeita vasemmistolle. Samalla loukattaisiin niitä, joille se on tärkeä.
Pohjanmaan Stefan Håkans taas arvioi, että maahanmuuttokeskustelu on rauhoittunut. Silti hänestä siihen kannattaa ottaa osaa.
– Kannattaa keskustella ja paljastaa heitä, Håkans sanoi maahanmuuttokriitikoista.
Sukupuolineutraaliin avioliitolakiin otti useampi kantaa.
– Olisi konkreettista vaatia sukupuolineutraalia avioliittolakia. Se on asia, joka jakaa puolueet, Katri Immonen sanoi.
Riikka Taavetti arvioi, että sukupuoli ei tee ihmisestä feministiä. Siitä todistaa hänen mielestään porvarihallituksen koostumus.
– Vasemmiston pitääkin katsoa, että hallitus tukee tasa-arvoa silloinkin, kun sillä on hinta
Kouluissa paneeleissa paljon kiertänyt oululainen Hanna Sarkkinen kiitteli puolueelta saamiaan tausta-aineistoja erityisesti veromateriaalia ja toivoi lisää politiikkaa kouluihin.
– Yhteiskunnallista opetusta on saatava lisää. Nuoret ovat kiinnostuneita politiikasta.
Helsinkiläinen Martina Reuter piti erittäin tärkeänä sitä, että samalla kun pidetään huolta korkeakoulujen opetuksesta vastustetaan lukukausimaksujen tuloa
Torniolainen Jan-Mikael Hakomäki uskoi Fukuziman ydinonnettomuuksista tulevan samanlainen iso mieliä kääntävä tapahtuma kuin aiemmin ovat olleet Tsernobyl, Murrostorstai ja terrori-isku New Yorkiin.
Kemiläinen Markus Korjonen piti hienona sitä, että Vasemmistoliitossa nuoret otetaan toimintaan tasavertaisina. Siksi hän on ylpeä puolueestaan.
Outokumpulainen Timo Vänskä totesi, että Pohjois-Karjalassa tehdään valtavan hyvää vaalityötä. Hänen mukaansa perussuomalaiset ovat alueella tehneet vähiten pahaa, kun taas sosialidemokraatit tekevät eniten hallaa.