Hallitushahmotelma ristittiin ”sinipunaniskahallitukseksi” internetin keskustelupalstoilla jo vaali-iltana.
Puolueiden puheenjohtajat ja puoluesihteerit esiintyivät ahkerasti maanantaiaamun radio- ja tv-ohjelmissa kommentoimassa vaalitulosta.
Kiistatta suurin vaalivoittaja, perussuomalaisten Timo Soini julisti MTV3:n Huomenta Suomessa, että he eivät ole menossa hallitukseen tukipuolueeksi hyväksymään vanhojen puolueiden ohjelmia, vaan viemään hallitusneuvottelujen pohjaksi oman ohjelmansa. Soini ei pelkäksi joukon jatkeeksi suostu.
Soini kiisti vahvasti epäilyt, että suurta mutta poliittisesti kokematonta perussuomalaisten 39 edustajan eduskuntaryhmää olisi vaikea hallita.
– 39 ihmisellä on nyt elämänsä tilaisuus, Soini sanoi.
Soinin mukaan tilaisuuden voi joko ”käyttää tai hassata”, mutta hän uskoo, että tilaisuus halutaan käyttää.
Vähiten hävinnyt voitti
Kokoomuksen, keskustan ja SDP:n puoluesihteerit esiintyivät puolestaan Ylen Aamu-tv:ssä. Kaikki kolme menettivät edustajiaan.
Kokoomuksen ja SDP:n puoluesihteerit kiistelivät aamun lähetyksessä siitä, mikä on vaalivoitto. Kokoomuksen Taru Tujunen huomautti, että SDP:n vaalitulos on heikoin sitten toisen maailmansodan.
– Eihän SDP:n tulosta voi vaalivoitoksi leimata, Tujunen sanoi.
SDP:n Mikael Jungner kuitenkin piti vaalitulosta voittona.
– Vaalit menivät SDP:n kannalta loistavasti, Jungner sanoi.
Tujunen totesi, että kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten hallitus on ”vahva vaihtoehto”.
Selkeimmästä häviäjästä kaikki olivat kuitenkin yhtä mieltä. Keskustan vaalitappio oli historiallisen paha. Keskusta romahti suurimman puolueen pallilta neljänneksi.
Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi totesi jo vaali-iltana, että tulos tarkoittaa menolippua oppositioon. Aamu-tv:ssä esiintynyt keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen tunnusti tappion, mutta näki tappion syyt muualla kuin puolueen nykyjohdossa.
– Jotain on mennyt pieleen. Syytä pitää hakea pidemmältä periodilta, Laaninen sanoi.
Jos hallitus muodostetaan kokoomuksen, SDP:n ja perussuomalaisten varaan, niin sanottuja apupuolueita ei välttämättä tarvittaisi.