Pintaa syvemmältä
Vihreitä liikkeitä on useita. Ympäristöliikkeen ja usein myös ihmisystävällisen poliittisen liikkeen lisäksi on myös esimerkiksi Iranin uudistusmielinen oppositio, josta tässä on kyse. Viime viikolla tuli kuluneeksi kaksi vuotta liikkeen synnystä Iranin presidentinvaalivilppiä protestoivien mielenosoitusten tuloksena.
Tämä hyvin laaja kansalaisliikehdintä on varmaan osittain inspiroinut ”arabikevään” mielenosoituksia Tunisiasta Syyriaan. Iranin johto tosin väittää vuoden 1979 vallankumouksen toimineen innoittajana, mutta tässä väitteessä taas ei ole mitään mieltä, suuntahan on nyt mennyt uskonnosta poispäin.
Lähi-idän muutokset ovat vuorostaan vaikuttaneet keskusteluun Iranin vihreän liikkeen nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Tämä keskustelu käydään samaan aikaan, kuin valtaapitävien joukot hajaantuvat.
Iranin presidentti meni 11 päiväksi lakkoon kieltäytyen osallistumasta hallituksen kokouksiin ja suorittamasta muita virallisia tehtäviä.
Presidentti Mahmud Ahmadinejad pystyi kaksi vuotta sitten säilyttämään asemansa selvästä vaalipetoksesta huolimatta maan korkeimman johtajan ajatollah Ali Khamenein tuen avulla. Viime kuukausina on käynyt selväksi, että Khamenei ei enää tue häntä, koska Ahmadinejad on pyrkinyt vahvistamaan omaa valtaansa ja ajamaan lähimmän neuvonantajansa Esfandiar Rahim Mashain seuraajakseen vuoden 2013 presidentinvaaleissa, sopimatta tästä Khamenein kanssa.
Ahmadinejad on selvästi arvioinut väärin valtasuhteet maassa – tämä kävi viimeistään ilmi kun maan parlamentti kuunvaihteessa äänin 165–1 hyväksyi lausuman, jonka mukaan presidentti oli toiminut lainvastaisesti erottaessaan öljyministerin ja ottanut väliaikaisesti tämän viran itselleen. Parlamentti päätti samoihin aikoihin tutkituttaa väitteet, joiden mukaan presidentti oli käyttänyt väärin valtion varoja lahjuksina antaessaan yhdeksälle miljoonalle äänestäjälle noin 50 euroa henkeä kohti ennen vuoden 2009 presidentinvaaleja.
Välienrikko tuli avoimeksi huhtikuussa kun Khamenei esti Ahmadinejad vaihtamasta tiedusteluministeriä, minkä jälkeen presidentti meni 11 päiväksi lakkoon kieltäytyen osallistumasta hallituksen kokouksiin ja suorittamasta muita virallisia tehtäviä. Tämä uhmaikäisen mielenosoitus ei juuri herättänyt myötätuntoa kansan tai kansanedustajien keskuudessa.
Vielä vähemmän kansanedustajat kannattavat vihreää liikettä. Helmikuussa 222 jäsentä 290-paikkaisessa parlamentissa vaati vihreän liikkeen johtajien Mir-Hossein Musavin ja Mehdi Karrubin tuomitsemista kuolemaan.
Vihreä liikkeen tilasta on käyty mielenkiintoista vuo”ropuhelua Tehran Review-nettilehdessä, lähinnä ulkomailla toimivien iranilaisten yhteiskuntatieteilijöiden välillä. Amerikkalaisen yliopiston professori Kaveh Ehsani painotti puheenvuorossaan, kuinka ennen vuoden 2009 presidentinvaaleja käyty keskustelu ja sen jälkeiset tapahtumat politisoi varsin epäpoliittisen kansakunnan ja herätti varsinkin nuorissa solidaarisuuden tunteen. Iranissa on tähän asti pieni eliitti pitänyt vallan käsissään, sen jäsenillä on usein yhteinen tausta: He ovat naittaneet lapsensa keskenään kuten kuninkaalliset ennen vanhaan, he suosivat toisiansa talouselämässä ja politiikassa. Muut ovat olleet ulkopuolisia.
Nyt vaalipetoksen ja sitä vastaan mieltään osoittaneiden raa’an kohtelun nostama suuttumus on tehnyt miljoonista ihmisistä yhteiskunnallisia osallistujia. Heidät pidetään kovassa kurissa, mutta he eivät unohda.
Vihreä liike ei ole varsinainen liike tai järjestö, vaan pikemminkin ”aalto”. Sillä ei ole valittuja johtajia, vastarinta oli täysin improvisoitua. Jos olisi ollut valmiita suunnitelmia vaalivilpin varalta, olisi Ehsanin mukaan ehkä ollut mahdollista rakentaa niin laaja vastarinta, että vastapuoli olisi suostunut tarkastuslaskentaan. Olisi pitänyt ulottaa vastarinta kaduilta työpaikoille: tehtaisiin, toimistoihin, basaareihin.
Tästä syystä vihreä liike ei ole Ehsanin mielestä vastaus Iranin ongelmiin, sen sijaan se on ensimmäinen askel pitkässä prosessissa.
Poliittisen järjestelmän ulkopuolelle jääneet ovat nyt tajunneet olevansa vahvempi ryhmä kuin järjestelmän sisällä olevat, sanoo iranilaisen yliopiston professori, sosiologi Hamid-Reza Jalayipour. Järjestelmän sisäpuolella toimivat ovat koko ajan pyrkineet tekemään sisäpiirin pienemmäksi ja heittämään ihmisiä ulos siitä. Vuoden 2009 presidentinvaaleissa ulkopuolisia oli jo selvästi enemmän kuin sisäpiiriläisiä. Ulkopuolelle suljetut ovat ”sivistynyt ja hyvän koulutuksen saanut ryhmä, joka haluaa, että heidän maansa kunnioitetaan ja että se vaurastuu. He ovat väsyneet nykyisen hallituksen kerskailuun ja epärehellisyyteen ja haluavat vaikuttaa maansa tulevaisuuteen.”
Jalayipour jakaa Iranin yhteiskunnalliset voimat kolmeen ryhmään:
Vallassa olevat ääriainekset jotka pyrkivät pitämään yllä totalitaarista järjestelmää, jossa tiedustelupalvelu ja aseelliset voimat valvovat ja alaiset tottelevat. Väestöstä 20 prosenttia luottaa tähän ryhmään.
Musavin, Karrubin ja entisen presidentin Muhammed Khatamin johtamat reformistit, ”kansalaisvihreät”. Tätä ryhmää, joka pyrkii toimimaan nykyisen perustuslain puitteissa, kannattaa 40 prosenttia väestöstä.
Kolmas ryhmä ei usko olevan mahdollista ratkaista yhteiskunnan tämän hetken ongelmat nykyisen perustuslain puitteissa. Tätä ryhmää, jota Jalayipour kutsuu ”vallankumouksellisiksi vihreiksi”, kannattaa 20 prosenttia iranilaisista.
Nämä ryhmittymät vaikuttavat kaikki Iranin tulevaan yhteiskunnalliseen kehitykseen. Jäljelle jää 20 prosenttia, ilmeisesti he jättävät äänestämättä.
uutiskirje 
