Poliittiset ääriliikkeet on Suomessakin yritetty tukahduttaa lähinnä vaikenemalla. Siihenkin on sinänsä perusteita. Poliittiset ääriliikkeethän nimenomaan haluavat julkisuutta ja sitä, että niiden vaikutusta ja merkitystä ylikorostetaan. Ylenpalttinen julkisuus helposti myös aktivoi seurailijoita.
Pelkästään vaikenemalla ei ongelmaa kuitenkaan ratkaista. Puhumallakaan ääriasenteet eivät katoa. Olennaista on puuttua niihin syihin, jotka synnyttävät demokraattisen yhteiskunnan perusnormeja halveksivia ihmisiä ja liikkeitä.
Norjalaisen Anders Behring Breivikin tekemä joukkomurha on nostanut näistäkin asioista keskustelun pintaan. Suomalaisessakin yhteiskunnassa äärioikeistolaiset asenteet ovat viime vuosina saaneet uusia kannattajia.
Jopa väkivalta ongelmien ratkaisemiskeinona on noussut muun muassa internetin keskustelupalstoilla vaihtoehdoksi. Samaan aikaan kun valtaväestössä ymmärretään aiempaa paremmin kulttuurien monimuotoisuutta, niin tietyissä ryhmissä asenteet esimerkiksi maahanmuuttajia tai seksuaalivähemmistöjä kohtaan ovat jyrkentyneet. Kansa jakautuu entistä selkeämmin arvoliberaaleihin ja -konservatiiveihin eikä raja mene puoluekannatuksen mukaan vaan rintamalinjat kulkevat miltei jokaisen puolueen sisällä.
Äärioikeistolaisten asenteiden jyrkkeneminen, suvaitsemattomuuden kasvu ja väkivaltaisten toimintatapojen hyväksyminen luo maaperää totalitarismille, josta lähihistoriasta löytyy karmaisevia esimerkkejä. Viha synnyttää vihaa. Vihankierre johtaa useinkin avoimeen konfliktiin, jossa yleensä eniten kärsivät täysin sivulliset.
Mihin asti yhteiskunnan instituutiot voivat vain katsoa sivusta väärään suuntaan luisuvaa kehitystä? Eikö mitään voi tehdä? Tanskassa esimerkiksi islamvastaisen puolueen jäsenet pitävät säännöllisiä ampumaharjoituksia, joita sen järjestäjät perustelevat sillä, että ihmisten on voitava puolustaa kotiaan ”varkailta ja muslimeilta”.
Äärioikeiston nousu on kansainvälinen ilmiö, mistä yhtenä osoituksena on muun muassa se, että Norjan joukkosurmaajalla oli The Telegraph -lehden mukaan toimivat yhteydet niin Britannian kuin Hollanninkin äärioikeistoon.
Ilmiötä ei saa vähätellä, vaikka se ei olekaan kasvanut valtavirraksi.
Nyt tarvitaan kansanvallan sekä myös politiikan ja demokraattisten organisaatioiden vastaiskua. Koko Euroopan on havahduttava tilanteeseen, ennen kuin on liian myöhäistä.
uutiskirje 
