Presidenttipeli on käynnissä, vaikka virallisesti asetettuja ehdokkaita ei olekaan vasta kuin yksi, vihreiden Pekka Haavisto. Kokoomuksessa tosin Sauli Niinistön ehdokkuus on vain muodollista päätöstä vaille.
SDP:ssäkään mikään ei uhkaa Paavo Lipposen ehdokkuutta, vaikka puolue vielä käykin oman esivaalinsa. Ehkä sen tarkoitus on osoittaa, kuinka vankkumaton tuki ex-puheenjohtajalla on takanaan. Siitä on sitten hyvä ponnistaa varsinaiseen taistoon.
Muissa puolueissa tilanne on miltei täysin auki. Siksipä puolueissa on nyt sisäisen keskustelun ja ehkä laajemman kansalaiskeskustelunkin paikka.
Perussuomalaiset tuskailevat tilanteessa ollako vai eikö olla, sillä Timo Soinin ehdokkuudessa on myös ongelmallinen puolensa. Soini voi nimittäin tulla valituksi ja jolloin kannattajat kysyisivät, miten meidän nyt käy. Soini joutuisi luopumaan jäsenkirjastaan ja vetäytymään päivän politiikan melskeistä Mäntyniemen rauhaan.
Keskustan pelitilanteesta ei ota selvää parhain ennustajaeukkokaan. Jorma Ollilan nimen esiin nostamisessa näkyi jo epätoivon pilkahdus. Kohta on kaikki mahdolliset nimet käyty läpi ja aina vaan vain Paavo Väyrysen tähti loistaa taivaalla. Ehkä puolue joutuukin turvautumaan Anneli Jäätteenmäkeen. Vaalikampanjassa nähtäisiin silloin Lipponen-Jäätteenmäki-revanssi tai -farssi.
Vasemmistoliitossakin tilanne on aidosti auki. Onkin hyvä, jos tässä vaiheessa käydään eri mahdollisuuksia läpi ketään syyllistämättä. Osa vasemmistoväestä haluaa oman ehdokkaan. Jotkut ovat jo lähteneet Haaviston tukijoukkoihin. Varmaan on niitäkin, jotka muun muassa vasemmistoyhteistyön nimissä haluavat lähteä Lipposen taakse heti, kun hänet ehdokkaaksi nimitetään. Pohdinnoissa onkin hyvä käydä kiihkottomasti läpi eri vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet. Hätiköintiin ei ole aihetta. Aikaa on.
uutiskirje 