Peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan lyhyet koulupäivät voivat jäädä historiaan uuden tuntijaon myötä. Nyt ero moneen muuhun maahan on opetusministeri Jukka Gustafssonin mukaan suuri.
Hän varoo ottamasta kantaa lisätuntien määrään tai niiden jakoon. Ministeri jättää asian työryhmälle. Tuntijakoesityksen pitäisi olla valmis ensi keväänä.
Edellinen, opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankisen työryhmän suunnitelma draamatunteineen luo Gustafssonin mukaan hyvän pohjan valmistelutyölle.
Hallitusohjelmassa mainitaan erityisesti taide- ja taitoaineet, liikunta, yhteiskunta- ja arvokasvatus sekä monipuoliset kieliopinnot.
– Yläkoulussa kaivataan toiminnallisuutta ja tekemistä. Se on nyt hyvin ainepainotteinen. Tutkijat puhuvat, että yläkoulussakin tietotulvaan tarvittaisiin aivolepoa.
Liika valinnaisuus ei Gustafssonin mielestä sovi peruskouluun.
– On tärkeää, että kaikki nuoret voivat päättää peruskoulun suunnilleen samoilla lähtötiedoilla ja sitten ponnistaa ammatillisiin oppilaitoksiin tai lukioihin.