Pääsääntöisesti kotimaisista pitkistä elokuvista, lyhytelokuvista ja dokumenteista koostuva ohjelmisto sisälsi kaksi ensi-iltaelokuvaakin. Nurmeksessa nähtiin juuri teatterilevitykseen tullut Ville Jankerin Pussikaljaelokuva, joka perustuu vuonna 2010 Finlandia-palkinnon voittaneen Mikko Rimmisen esikoisteokseen, Pussikaljaromaaniin (2004). Samoin nähtiin ensiesitys vasta vuoden 2011 lopulla teattereihin tulevasta Tapio Piiraisen ohjaamasta Punainen nauha -elokuvasta.
Festivaalin eteenpäinmenosta tyytyväinen vastaava tuottaja Jukka Kuhanen myöntää, että festivaalialueen hajautuminen kolmeen eri paikkaan noin kuuden kilometrin pituiselle matkalle on ongelma.
Syrjäisen Hyvärilän alueen isolta teltalta ja auditoriosta on matkaa keskustan Nurmes-talon elokuvateatteriin kuusi kilometriä. Matkan varrella on festivaalikahvila, jossa on myös näytöksiä. Paikasta toiseen liikkumiseen tarvitaan auto.
Elokuvan sanoma ei saa paistaa kuin paljas takapuoli pusikosta.
Nurmeksen juhlan perusvire sukua Sodankylän hengelle
Festivaalipäällikkö, näyttelijä Heikki Rantanen sanoo, että monipuolisuudessaan juhlakokonaisuus on löytämässä hienosti muotonsa. Elokuvien lisäksi oheistapahtumina on konsertteja, muita taide- ja kulttuuriesityksiä sekä yleisölle avoimia päivittäisiä keskustelu- ja haastattelutilaisuuksia.
– Emme yritä tässä matkia mitään muuta festivaalia vaan yritämme luoda oman Nurmeksen elokuvajuhlahengen. Tämä on elokuvataiteilijoiden ideoima ja luoma festivaali.
Silti Nurmeksen juhlaa voi verrata hyvässä ja pahassa 26 vuoden takaiseen aloittelevaan Sodankylän elokuvajuhlaan. Molemmissa on ollut alusta asti ilmiselvää sama hyvä: elokuvakeskeisyys. Sodankylän juhlakin on Nurmeksen tapaan taiteilijoiden itsensä luoma.
Rantasen ja Kuhasen lisäksi ohjelmasisällöstä vastaa festivaalin taiteellinen johtaja, elokuvanäyttelijä ja -ohjaaja Kai Lehtinen.
Vuoden 2012 juhlan menestys määrää jatkon
Kuhanen on innoissaan ohjelmallisten tavoitteiden saavuttamisesta ja kehaisee, että yleisömääräkin kasvoi tänä vuonna noin tuhannella viime vuoden 7 000:sta kävijästä.
Talous askarruttaa festivaalijohtoa vielä kovasti. Kuhanen ei uskalla sanoa, päästäänkö tänä vuonnakaan vielä nollatulokseen.
– Tilitykset ja laskelmat selviävät aikaisintaan viikon päästä.
Viime vuonna jäätiin varsin paljon miinukselle. Rantanen uskoo, että kovalla työllä nykyistä kapeahkoa rahoituspohjaa saadaan laajennettua.
Rantasen mukaan rahoittavat taustayhteisöt, joista tällä hetkellä tärkein on Nurmeksen kaupunki, ovat antaneet festivaalille kolme vuotta aikaa nousta tappioista kuiville. Ensi vuonna on päästävä vähintään nollatulokseen, että festivaali saa jatkaa Nurmeksessa. Festivaalin ottajia Pohjois-Karjalassa olisi muitakin.
– Vuoden 2012 juhlien jälkeen on johtopäätösten aika.
Pölönen ei pelkää esittää yhteiskunnallisia mielipiteitään
Päävieras elokuvaohjaaja Markku Pölönen oli koko festivaalin ajan aktiivisesti esillä. Elokuviensa lisäksi häntä kuultiin ja nähtiin kahtena päivänä erilaisissa suuren yleisön keskustelu- ja haastattelutilaisuuksissa.
Sanavalmis ja humoristinen Pölönen viihdytti yleisöä sutkauksillaan, mutta pisti välillä niin tiukkaa ajan hengen vastaista kommenttia polttavista keskustelunaiheista, että se herätti kunnioitusta yleisön suosiosta elävää taiteilijaa kohtaan.
Perjantaisessa filmikahvilan keskustelutilaisuudessa Pölönen vertasi muukalaisia vihaavia Suomen puolustajia jumalan puolustajiin. Hän sanoi, ettei sellaista jumalaa tarvita, joka ei pärjää ilman pienen ja mitättömän ihmisen puolustusapua. Sama koskee kansainvälisistä kulttuurilainoista ja vaikutteista koostuvaa suomalaisuutta, jos sitä täytyy vihapuheilla puolustaa ulkomaalaisilta.
Lauantaisessa erilaisia rajoja pohtivassa keskustelutilaisuudessa Pölönen jatkoi samoilla linjoilla. Hän sanoi, että hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen ei ole koskaan rasisti.
– Hyvällä itsetunnolla varustetulla ihmisellä uteliaisuus voittaa aina pelon.
Pölösen mukaan Suomessa törmää nyt valitettavan usein siihen, että aloitetaan pelolla.
Tapio Piirainen arvostelee ahneita rikastujia
Tapio Piiraisesta kehkeytyi hyvien keskusteluesiintymisiensä ja oivallisen uutuuselokuvansa Punaisen nauhan ansiosta festivaalin toinen päävieras. Lauantaisessa filmikahvilan keskustelussa Piirainen arvosteli ankarasti ahneita, jotka pyrkivät rikastumaan köyhien kustannuksella.
Keskusteluja vetänyt tv-toimittaja Lauri Karhuvaara kysyi, missä menee hyvän ja pahan raja. Piirainen vastasi:
– Voi olla vaikea määritellä hyvän ja pahan rajaa. Mutta jos johtava pankki antaa 700 ihmiselle potkut ja paperitehdas ostetaan vain sen takia, että se saadaan lopettaa – että se ajetaan alas sen takia, että saadaan paperin hinta nousemaan – niin kyllä tässä rikkauden tavoittelussa köyhien kustannuksella on se raja.
Piirainen puuttui myös kerjäläisongelmaan. Hän haluaisi heille viimeaikaisten väkivaltaisten häätöjen sijaan inhimillisempää kohtelua.
– Kannattaa ajatella, mistä ne ihmiset tulevat ja mitä he ovat kokeneet ja sitten vähän testata sitä ajatusta, että 25 asteen pakkasessa on povillaan koko päivän kadulla ja siinä tienaa leipäänsä. Vaikka he olisivat kuinka rikollisia, niin ei ole oikea ihmisen osa olla siinä polvillaan.
Piirainen sanoi vaatimattomasti, että saattaisi tehdä elokuvan näistä pahoista ja hyvistä, rikkaista ja köyhistä, jos osaisi.
Pölönen kommentoi, että toisaalta melkein koko maineikkaan Charlie Chaplinin tuotanto kertoo köyhän ihmisen elämästä.
– Ja meillä Kaurismäen Aki on tehnyt sitä koko uransa ajan, aika tyylikkäästikin.
Tragikoominen tarina nynnyn miehen naishuolista
Selkeistä mielipiteistään huolimatta Piirainen sanoo, että elokuvan sanoma ei saa olla liian suora:
– Jos on niin selvä ja selkeä mielipide, että se paistaa sieltä kuin paljas takapuoli pusikosta, niin mielestäni mielipide näytetään väärällä tavalla.
Piiraisen uusin elokuva Punainen nauha on tragikoominen tarina nynnyn miehen naishuolista. Se on ilmaisultaan vahvaa ja pureutuu yksinäisen miehen pahimpaan puutteeseen, naisettomuuteen ja seksittömyyteen.
Piirainen sanoo, ettei aihe ollut hänelle vaikea.
– Sehän perustuu aika vahvasti omakohtaisiin kokemuksiin, että on sillä tavalla tutusta aiheesta.
Pääosan esittäjä Kai Lehtinen kieltää myös vahvan ja vaativan roolinsa näyttelemisen ongelmat:
– No, eihän se vaikeaa ollut, kun se tuntui niin omakohtaiselta. Niin kuin olisi omia kokemuksiaan esittänyt.
Arvailujen varaan jää, mitä lausunnon päälle rämäytetty Lehtisen kuuluisa hillitön naurunremakka sitten tarkoittaa.
lehti 