Stora Enso jatkaa tutuksi tulleella linjalla, mikä merkinnee ankeita aikoja Suomessa. Paperijätti tekee1,6 miljardin euron jätti-investoinnin, mutta ei Suomeen vaan Kiinaan.
Kiinalaiset tietysti kiittävät, mutta suomalaisille duunareille työnnetään luu kurkkuun.
Niin alan työntekijät kuin monet talousasiantuntijatkin arvelevat tämän päätöksen johtavan tehtaiden sulkemiseen Suomessa, kun Stora Enso jatkaa maailman markkinoiden valloittamista. Kiinassa on iso markkina-alue, halpa työvoima ja halpaa raaka-ainetta.
Stora Enson valtio-omistaja ei ole ilmeisestikään – tälläkään kertaa – puuttunut siihen, että metsäjätti vie työt Kiinaan. Suomen valtio ja Kela ovat äänivallallaan mitattuna metsäyhtiön suurin omistaja.
Suomalainen veronmaksaja ja työttömäksi jäävät alan työntekijät ja toimihenkilöt haluavat aiheellisesti tietää, onko omistaja-ohjausta edes yritetty.
Käykö tässä jälleen niin, että jätti-investoinnin ja yhtiön säästötalkoiden hyödyt saa toimiva johto ja omistajat ruotsalaisen Wallenbergin suvun johdolla?