Suomalainen toimittaja Antti Rautiainen on karkotettu Venäjältä. Syyksi oleskeluluvan epäämiseen Rautiaiselle ilmoitettiin osallistuminen antifasistiseen ja anarkistiseen liikkeeseen ja Autonominen toiminta -nimiseen järjestöön.
Rautiainen kirjoittaa nyky-Venäjästä huhtikuussa ilmestyvässä pamfletissa Planeetan suurin ja viilein (Into Kustannus). Kustantajan mukaan tulossa on asiantuntevaa ja arvostavaa tekstiä.
”Hän tarkastelee itänaapurimme asioita monipuolisesti, mutta etenkin kansalaisliikkeiden kannalta. Venäjällä kansalaistoiminta on voimissaan ja sillä on mahdollista vaikuttaa asioihin.”
Kirjassa perataan myös venäläisten käsitystä itsestään ja suomalaisista, äärioikeistoa, poliittista taidetta sekä neuvostovallan perintöä. Oman osionsa saavat vielä ihmiskohtalot, kuten toimittajien tai asianajajien vaientaminen.
Antti Rautiainen on kirjoittanut verkkolehti Fifiin nimellä Veli Itäläinen. Hän on käyttänyt salanimeä, jottei kävisi kuten nyt on käynyt, kun hänen oleskelulupansa Venäjällä evättiin.