Tätä mieltä ovat Venäjän oppositiota kannattavat journalistit. Heistä kolme oli alustamassa Yleisen lehtimiesliiton järjestämässä sananvapausseminaarissa Pietarin Suomi-talossa viime viikolla.
– Heti vaalien jälkeen palattiin vanhoihin tuttuihin Putinin kauden käytäntöihin. Vapaiden mielenosoitusten mahdollisuudet heikkenivät rajusti. Esimerkiksi 31. 3. pidetty mielenosoitus hajotettiin hyvin väkivaltaisesti, kertoi riippumattoman Novaja Gazetan Pietarin painoksen ex-päätoimittaja Nikolai Donskov.
Mielenosoituksen päivämäärä ei ollut sattumanvarainen. Se viittaa vahvasti Venäjän perustuslain 31. pykälään, jonka pitäisi taata kansalaisille vapaa kokoontumisen ja mielenosoittamisen oikeus. Käytäntö on kuitenkin taas aivan toinen, ja siitä syystä mielenosoitukset pyritään tulevaisuudessakin ajoittamaan juuri samalle päivämäärälle.
Donskov tietää itsekin perin juuri, millaisessa kriisissä sananvapaus Venäjällä on. Novaja Gazetan toimittajia on viime 10 vuoden aikana murhattu jo kuusi, ja 150 journalistia on joutunut maassa muuten vain vakaviin vaikeuksiin viranomaisten kanssa.
– Aina kun minäkin tapaan vanhoja tuttavia, ihmetellään ensimmäiseksi, että kas kummaa kun sinä olet vielä vapaalla jalalla, Donskov kertoi.
Opettajana on turvallisempaa
Uudesta pysähtyneisyyden kaudesta puhui myös Pietarin valtionyliopiston journalistisen tiedekunnan professori Ruslan Bekurov. Sen positiivisen asian hän kuitenkin oli havaitsevinaan, että joulukuun onnistuneiden mielenosoitusten jälkeen opiskelijat ovat aktivoituneet huomattavasti:
– Minäkin olen hakenut oppilaitani putkasta 20 – 30 kertaa ja mikä parasta, yliopiston johto on ryhdikkäästi kieltäytynyt erottamasta heitä, vaikka painostus tähän on ollut kova. Opiskelijat ovat tätä kautta huomanneet, että journalismi on merkittävä yhteiskunnallinen voima.
Bekurovin juuret ovat Pohjois-Ossetiassa. Hänen mielestään jossakin Pietarissa voi sentään olla joitakin riippumattomiakin tiedotusvälineitä, mutta mitä syvemmälle maaseudulle mennään, sitä harvemmaksi nämä vaihtoehdot käyvät. Siellä, kuten juuri Ossetiassa, media on tiukasti paikallisten vallanpitäjien käsissä. Omanlaisensa merkki siitä on sekin, että presidentinvaaleissa Putin sai eräillä alueilla Bekurovin mukaan jopa yli sata prosenttia äänistä.
Hänelläkin on kokeuksia toimittajan ammatin varjopuolista Venäjällä:
– Urani alussa huomasin nopeasti, että politiikasta on vaarallista kirjoittaa. Niinpä keskityin kulttuurrin ja urheiluun. Sitten erehdyin tekemään jutun jalkapalloa vaivaavasta korruptiosta, ja siitäkös sota syntyi. Sitteni rupesin opettajaksi. Se on paitsi paljon turvallisempaa myös huomattavasti paremmin palkattua työtä.
Enemmän yhteen hiileen
Freelance-toimittaja Igor Shnurenko on hieman optimistisempi kuin kollegansa mm. siitä syystä, että hän näkee tilanteen suurissa asutuskeskuksissa kaikkein huonoimmaksi. Mitä kauemmas mennään, sitä enemmän sananvaltaa on myös vastavoimalla – eritoten jos kulttuuri on muutenkin erilaista. Hänestä esimerkiksi Viipurissa kuuluu juuri tästä syystä myös opposition ääni.
Shnurenkon mielestä kansalaisyhteiskunnan rakentaminen Venäjällä tyssää siihen, että vallanpitäjät ovat voimansa tunnossa ja siis häikäilemättömiä. Tässä Shnurenko syyllistää hieman myös oppositiota ja riippumatonta mediaa. Se on hänen mielestään liian eripuraista:
– Jos oppositio ja oppositiota tukeva media toimisivat enemmän yhteisen päämäärän hyväksi, tilanne saattaisi parantua hyvinkin nopeasti.
Opposition eripurasta saatiin tämän jälkeen elävä esimerkki, kun Shnurenko kertoi mielipiteensä Jabloko-puoluetta ravistelleesta korruptioskandaalista. Nikolai Donskov käytti seuraavan puheenvuoron, jossa hän selvästi tuohtuneena esitti tapahtumaketjusta tasan päinvastaisen tulkinnan.
Kun hyvää tahtoa ei ole…
Tohtori Jukka Pietiläinen Helsingin Yliopiston Aleksanteri-instituutista on tutkinut Venäjän sananvapautta 14 vuoden ajan. Hän kertoi huomanneensa, että englannin, karjalan tai vaikka udmurtin kielellä kirjoittavilla on Venäjällä huomattavasti suurempi sananvapaus kuin venäjänkielisillä.
Ei tilanne ole hänestä aivan toivoton suurissa kaupunkikeskuksissakaan. On vielä sentään joitakin foorumeita, jopa perinteisen median puolella, joissa opposition ääni kuuluu.
Toisin on esimerkiksi joissakin eteläisissä tasavalloissa. Siellä Pietiläisen mielestä tilanne on jopa huonompi kuin neuvostovallan aikana.
– Suuri ongelma on, että Venäjällä puuttuvat miltei kokonaan TV:n uutiset ja ajankohtaisohjelmat, samoin isot poliittisesti riippumattomat lehdet. Valtio pystyy kontrolloimaan tiedotusvälineitä tehokkaammin kuin ennen, varsinkin sanomalehtiä, koska median mainostuloista vain viisi prosenttia menee sanomalehdistölle. TV saa potista 50 prosenttia. Kun näin on, monet tiedotusvälineet ovat aivan liikaa riippuvaisia valtiontason tai paikallistason vallanpitäjien hyvästä tahdosta.
lehti 