On tosiaankin leimaavaa puhua syrjäytyneistä, mutta se nyt vaan on se termi, jota virallisessa sosiaalipolitiikassa käytetään. Kun asia vasemmistolaisesti nähdään yhteiskunnan ongelmana, pitäisi puhua syrjäytetyistä. Oli järkyttävää lukea sosiaalijohtajien asenteista köyhiä kohtaan, että kyse olisi yksilön omasta syystä tai jopa sattumasta. Tämä tuli esiin tuoreessa sosiaalibarometrissä.
Mutta mitä syrjäytyminen oikein on? Onko se pelkkä toimeentulo-ongelma vai jotain syvempää? Olen jo pitkään eri töissäni tavannut sekä köyhiä että syrjäytyneitä ihmisiä, ja opinnoissani asiaa on pohdittu sadalta eri kantilta. Työttömien, köyhien tai minkään muunkaan ihmisryhmän yleinen leimaaminen syrjäytyneiksi on kohtuutonta, jopa rasistista. Asiat eivät todellakaan ole niin yksinkertaisia.
Syrjäytymisessä kyse on osallisuuden puutteesta yhteiskuntaan, oman elämän näköalattomuudesta ja se voi lähteä liikkeelle hyvin erilaisista tilanteista, korkealtakin voi pudota. Virkakieli eri luukuilla kuulostaa välillä täydeltä hebrealta, eikä siis ihme, että osa syrjäytyneistä ei pysty itse tekemään hakemuksia tai pelaamaan pelisääntöjen mukaan ja tipahtaa loukkoihin.
Pelkkä raha ei ratkaise elämänhallintaongelmia.
Osa eristäytyy täysin huoneisiinsa, ainoat kontaktit muihin ihmisiin ovat vain netin kautta. Osalla syrjäytyneistä alamaailma on heidän ainut yhteisönsä, eikä laki tai moralisointi kiinnosta heitä pätkääkään. Kun ihminen ei ole saanut arvostusta tai edes hyväksyntää kotona, koulussa tai missään, sitä haetaan kadulta.
Syrjäytymisen mekanismeja on tutkittu paljon. Törmäsin mielenkiintoiseen tutkimukseen Koulu, syrjäytyminen ja sosiaalinen pääoma (toimittanut Saija Alatupa). Tutkimuksessa esitettiin syrjäytymisen riskitekijöiksi seuraavia: äidin koulutustaso, isien kato-osuus, koulun luokkakoko, vanhempien yhteinen työttömyys, koulun erityisopetuksen suhteellinen osuus ja koulun koko.
THL selvittelee laman lasten (v. 1987 syntyneet) elämänkaaria, tutkimus kertoo karua kieltä. Siinä todetaan, että ongelmat kasaantuvat pelkän peruskoulun varassa oleville. Heille kertyy 25 kertaa enemmän väkivaltarikoksia, sekä tekijöinä että uhreina, kuin lukion käyneille. Omaisuusrikoksissa ero on yli 200-kertainen ja jopa 40 prosenttia sairastaa masennusta. Tässä on liiankin hyvä kasvupohja rasismille.
Pelkkä raha ei ratkaise elämänhallintaongelmia. Raha helpottaa, mutta tarvitaan paljon muutakin ja paljon aikaisemmin. Tarvitaan turvallisuuden tunnetta lapsuudesta lähtien. Tarvitaan neuvolan ja koulun varhaista havainnointia ja matalia kynnyksiä saada apua. Tarvitaan äitien tukemista ja tukiperheitä. Tarvitaan lukitestejä peruskouluihin, sillä vankilakierteeseen joutuneista valtaosalla on lukihäiriö. Olisiko näistä vasemmiston kunnallisvaaliteemoiksi?
Kirjoittaja on oululainen kaupunginvaltuutettu.
uutiskirje 
