Viimeinen sana
Kuntavaalien tulos herättää ristiriitaisia tunteita. Valtakunnallisesti puolueiden, esimerkiksi vasemmistoliiton osalta, voimasuhteiden muutoksissa on selvä trendi, joka näkyy yleisenä linjana Hangosta Utsjoelle. Eri puolilla maata on kuitenkin poikkeuksina eräänlaisia saarekkeita.
Valtakunnallisena puolueena vasemmistoliitolla on tietynlainen julkisuudessa syntynyt tai synnytetty imago, johon monet ehdokkaistakin mielellään samaistuvat.
Jotkut toiset haluavat olla mukana yhteisessä perheessä, mutta tahtovat kuitenkin nostaa teemoista esiin sellaisia yksityiskohtia, jotka sopivat heidän omaan persoonaansa tai ajattelutapaansa. Tällainen personointi voi karkottaa, mutta myös tuoda uutta äänestäjäkuntaa.
Vasemmistoliitto on myös työväenpuolue.
Puolue voi näyttäytyä toimijoidensa kautta erilaisena eri paikoissa. Puolueaktiiveilla on erilaisia toimintatapoja ja ajatuksia, vaikka heillä olisikin yhteinen arvopohja.
Kunnat kuten äänestäjätkin eroavat toisistaan, joten paikalliset asiat ja toiminta vaikuttavat erilailla äänestyskäyttäytymiseen.
Kun trendi oli vasemmistoliitolla aleneva koko maassa, kritiikin ohella on syytä ottaa erityisesti menetyskunnat luupin alle. Tulos näyttää, että niissä on tehty jotakin oikein. Virheistäkin voi tietysti oppia, jos haluaa. Kaikki eivät halua, vaan iskevät päätään seinään. Jompi kumpi siinä hajoaa – yleensä pää.
Selityksiä vaalitulokseen on haettu myös alhaisesta äänestysprosentista. Emeritusprofessori Pertti Suhonen analysoi äänestyskäyttäytymistä ansiokkaasti tämän lehden sivulla 25.
Helsingissä vasemmistoliitto menestyi jo vuoden 2011 eduskuntavaaleissa ja sai vastoin koko maan kehitystä toisen kansanedustajan. Silloin oli paljon puhetta siitä, että muualla päin maata pitäisi ottaa esimerkkiä helsinkiläisistä. Ehkä on otettu ehkä ei.
Nuorekas ehdokaskaarti ja heidän tukiryhmänsä jatkoivat kuitenkin siitä, mihin keväällä 2011 jäivät. Helsingin erinomainen tulos ei olekaan yksin kiinni Paavo Arhinmäestä, jolla toki on suuri merkitys, vaan vaalien väliajallakin jatkuneesta puurtamisesta ja jalkatyöstä.
Helsingissä nuorten esiinmarssi on niin konkreettinen, että sitä ei voi ohittaa valtakunnallista vaalitulosta arvioitaessa. Yhdeksästä valtuutetusta viisi on uusia ja varavaltuutetuista peräti seitsemän. Vasemmistoliitto näyttäytyy Helsingissä – pääkaupunkiin sopivasti – punavihreänä puolueena, joka haastoi ennen muuta kokoomuksen kanssa kiinteää yhteistyötä tehneet vihreät.
Helsingin teemat eivät välttämättä pure muualla. Mallia voi ottaa ainakin tekemisen meiningistä.
Uudenlaista vaalityötä tehtiin Uudellamaalla myös Loviisassa, jossa Vasemmisto lisäsi valtuutettujensa määrän yhdestä kolmeen. Armi Lindell oli paikallinen ääniharava ja suhteellisesti ihan valtakunnan kärkeä saadessaan kolme prosenttia kaikista kunnan äänistä. Loviisassa läpi meni myös yksi nuorimmista valtuutetuista,18-vuotias Jerry Träskelin.
Vasemmistoliitto on myös työväenpuolue. Kuntavaaleissakin oli runsaasti duunariehdokkaita. Tämä puoli puolueen julkikuvasta on jäänyt varjoon tai himmentynyt. Näkyykö se politiikan teossa?
Vaalitulosta arvioitaessa olisi jälleen sopiva hetki pohtia, miksi näin on käynyt ja onko kyse vain imagosta? Eivätkö perinteiset työväenliikkeen ihmiset koe puoluetta omakseen? Hehän kuitenkin muodostavat puolueen perustan. Vuotaako duunarilaita perussuomalaisiin? Onko kyse edunvalvonnan hiipumisesta vai arvoista ja asenteista?
Nämä kysymykset eivät ole uusia. Aiheesta on keskusteltu yli 20 vuotta puolueen perustamisesta alkaen ja puhuttavaa riittää. Punavihreiden ja duunariasioiden ei kuitenkaan tarvitse olla ristiriidassa keskenään. Onko niin kuitenkin päässyt käymään esimerkiksi juuri kuntatasolla? Eikö osata hakea keskustelun kautta yhteistä linjaa, kun uusia ja hankaliakin asioita tulee jatkuvasti eteen?
Eihän kaikista asioista tarvitse olla samaa mieltä.
Minne vasemmistolta katosi kymmenessä vuodessa 100 000 äänestäjää? Miten heidät saadaan takaisin?
Kansan Uutiset tarjoaa foorumin mielipiteiden vaihdolle. Lyhyet (max. 2 000 merkkiä), napakat kirjoitukset julkaisemme Viikkolehdessä. Jos sanottavaa on enemmän, niin verkkolehdestä löytyy omasta osastostaan tilaa pitemmillekin jutuille.
uutiskirje 
