Kuka kertoisi meille?

Viimeinen sana

Telakat ja tabloid. Siinä kaksi tämän viikon puheenaihetta. Niistä on puhuttu niin keittiön kuin kuppiloidenkin pöydissä, työpaikoilla ja busseissa. Ne ovat yhdistäneet, sillä samalla itse kukin on voinut purkaa omia aggressioitaan ja käydä päin vihollista.

Kaikkea meille ei kuitenkaan kerrota, vaikka elämmekin maailman mitassa ehkä jopa harvinaisen avoimessa yhteiskunnassa. Keskustelu voisi olla toisenlaista, jos kaikki faktat olisivat pöydällä eikä kukaan voisi piiloutua esimerkiksi liikesalaisuuksia peittävän verhon taakse.

´

Ilmaan jää runsaasti kysymyksiä.

Kaupantekoon liittyy aina asioita, joista ei ulkopuolisille hiiskuta. Siksi taistelu liikesalaisuuksia vastaan onkin eräänlaista varjonyrkkeilyä. Tämä on tullut mieleen, kun on seurannut viime viikkojen telakkakeskustelua.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta ei ollut valmis myöntämään korealaisyritys STX:lle sen vaatimaa pääomalainaa. Siihen suostuminen olisi ministereiden mukaan ollut lainvastainen teko. Mitä lakia olisi rikottu ja miten?

Ministerit ovat vedonneet myös liikesalaisuuteen ja toistuvasti todenneet, että valtio ei voi lähteä pelastamaan huonosti menestyvää yritystä. Mitä se tarkoittaa? Onko STX:n Turun telakka niin kuralla, että edes julkisuudessa esillä olleet miljoonat eivät pystyisi sitä pelastamaan?

Kuka kertoisi meille, mikä on jo vuosia tappioita tehneen STX:n todellinen kunto? Ministerit ilmeisesti tietävät tästä enemmän kuin voivat/saavat kertoa?

Telakan ja eri alihankkijayritysten työntekijät odottavat edelleen oikeutetusti selviä vastauksia. Suut pysyvät kuitenkin supussa. Vihjailevista vastuksista voi aina yrittää päätellä, että kaikki ei ehkä ole ihan sitä miltä näyttää. Ehkä kyse ei sittenkään ollut pelkästä 50 miljoonasta eurosta, vaikka sekin on aika iso summa?

Ilmaan jää runsaasti kysymyksiä. Kuka kertoisi meille esimerkiksi sen, että pelkäsivätkö ministerit riskiä arvioidessaan, että telakka ei pystykään rakentamaan loistoristeilijää sovittuun hintaan ja yhtiö voi kaatua, ennen kuin alus on valmis? Mitä valtio tekisi siinä tapauksessa mahdollisesti käsiin jäävällä melkein valmiilla loistoristeilijällä?

Tällaiset spekulaatiot ovat tietysti turhia tilanteessa, jossa laivatilaus on lipunut Ranskaan ja heidän huolekseen jää niin sen rakentaminen kuin rahoituskin.

Kun kaikkea ei ole meille kerrottu, niin spekulatiiviset kysymyksetkin ovat paikallaan, jotta voisimme yrittää ymmärtää, mitä ministereiden päissä on liikkunut päätösten tekohetkellä. En nimittäin jaksa uskoa, että he olisivat ehdoin tahdoin toimineet Suomen ja suomalaisten etua vastaan, vaikka siltä nyt monista tuntuukin.

Vailla tarkkoja perusteluja on yhä myös se, miksi valtio ei voisi omistaa osaa telakkayhtiöstä?

Aulikki Oksasen sanoittaman tunnetun laulun sanoin: ”Kuka kertoisi minulle? / Kun ihmiset kulkevat, mykät ja vieraat / ja heillä on lumiset panssarikasvot, / niin lumiset kasvot! ja täytetyn linnun silmät.”

Telakoiden ongelmat uhkasivat alkuviikosta hautautua tabloid-keskusteluun. Sen saamat mittasuhteet ovat pikkusen hymyilyttäneet, kun itse on ollut tekemässä tabloidia jo yli 30 vuotta. Tabloidiakin voi tehdä monella tavalla; yhtä oikeaa tapaa ei ole. Ensimmäisen viikon jälkeen elämä alkaa rauhoittua niin tekijöiden kuin lukijoidenkin parissa.

Varmasti Helsingin Sanomissakin käydään tarkoin läpi saatua palautetta. Yksi kiittää, toinen moittii, ja usein vielä samasta asiasta.

HS:n johto on perustellut tabloidiin siirtymistä muun muassa sillä, että lehteä on nyt helpompi lukea aamiaispöydässä.

Olen eri mieltä. Nyt on pöytä täynnä lehden eri osia niin, ettei kahvikuppi sekaan sovi. Viimeisen vapaan tilan voileivältä vie lukuohje, sillä ilman sitähän ei tabloidista selviä.