Viimeinen sana
Politiikka ja sen uutisointi on muuttunut kummalliseksi. Aina ei tiedä itkeäkö vai nauraa – ja mikä on totta ja mikä ei.
Monet poliitikot moittivat viihteellistymisestä mediaa, joka hanakasti tarttuukin totutusta poikkeaviin asioihin. Viime viikonkin aikana on ollut useampia tapauksista, jotka tuovat mieleen MTV3:n suositun Putous-ohjelman ja sen eriskummalliset sketsihahmot.
Aina ei uskoisi, että nämä sketsihahmot ovat mielikuvituksen tuotteita. Muutaman viikon aikana käsikirjoitut hahmot alkavat elää omaa persoonallista elämäänsä.
Aina ei tiedä itkeäkö vai nauraa – ja mikä on totta ja mikä ei.
Viime päivinä Putouksen hahmot ovat tulleet mieleen, kun on saatu seurata valtakunnan ykkösuutisiksi nostettuja politiikan piirileikkejä. Ensin riidellään miltei verissä päin, uhataan viedä lelut hiekkalaatikolta ja sitten sovitaan torailut ”pois päiväjärjestyksestä” ja lyödään kättä päälle tv-lamppujen loisteessa.
Käden paiskaamisella halutaan viestittää, että mitään oikeata kiistaa ei ollutkaan ja kaikki mitä on sanottu ja tehty, olikin vain viatonta lastenleikkiä, jolla ei oikeasti tarkoitettu sitä, mitä sanottiin tai tehtiin. Tällainen on yhtä uskottavaa, kuin yhden oikean sketsihahmon risteily maailman merillä.
Politiikassa pitää tietysti pystyä myös sopimaan asioista, mutta toisaalta oikeastaan vain asioita kyseenalaistamalla ja erimielisyyksien kautta syntyy uutta.
Puoluejohtaja Juha Sipilän mukaan keskusta ei oikeasti ollut tosissaan, kun se yrtti kampittaa perussuomalaisen Anssi Joutsenlahden eduskunnan toisen varapuhemiehen paikalta. Ihan vaan leikisti eduskuntaryhmä halusi nolata ehdokkaaksi suostuneen ex-pääministeri Mari Kiviniemen, kun tasa-arvon sumuverhoksi tarvittiin naisehdokasta.
Manööverin strategina taisi taustalla hääriä joku vähän Kimmo Tiilikaista muistuttava sketsihahmo.
Tämäkin riita oli siis loppujen lopuksi vain mielikuvituksen tuotetta ja puoluejohtajat ovat pyyhkäisseet sen nyt pois pöydältä. Oppositiopuolueiden hyvä ja hedelmällinen yhteistyö voi jatkua kuin mitään konfliktin poikasta ei oikeasti olisi ollut olemassakaan.
Mielikuvituksen tuotteeksi ja porilaiseksi sketsihahmoksi paljastui myös kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Katajan näköinen mies, joka Ylen porilaisradiossa väitti eduskunnan nykyisen puhemiehen näköisen miehen taannoin juonitelleen ex-puhemies Sauli Niinistön selän takana.
Puhemies Eero Heinäluoma ei halunnut muistella menneitä ja tämänkin konfliktin poikanen on nyt saatu pois päiväjärjestyksestä. Katajan näköinen mies ei tosin pyytänyt anteeksi, kun ei tiennyt, mitä olisi pitänyt anteeksi pyytää. Kättä paiskaamalla riita on kuitenkin loppuun käsitelty – ja loput luetaan kai sitten muistelmista.
Sketsihahmolta vaikuttaa myös se ministerin näköinen kokenut poliitikko, joka ei tiedä, mikä on Euroopan äärioikeiston ja -vasemmiston ero nykyään? Tällainen ministerinä esitetty kysymys pysähdyttää. Eikö maailmanmiehenä tunnettu Alexander Stubb tosiaankaan tiedä, millaisessa maailmassa hän elää, vai elääkö hän muiden käsikirjoittaman sketsihahmon elämää.
Jotta tämä juttu olisi ikäpolvineutraali, on otettava käsittelyyn vielä pari nuoremman polven sketsihahmolta vaikuttavaa toimittajaa, jotka ovat paistatelleet julkisuudessa oman työnsä takia.
Vähän tosin arveluttaa sotkea näppejään tähän jo miltei puhki pohdiskeltuun tapaukseen, josta tähänastisen analysoinnin perusteella voisi kuvitella olevan tekeillä jo useampiakin väitöskirjoja. Paskemmistakin aiheista sitä on tohtoriksi väitelty.
Vähän hämäräksi on tosin jäänyt, ovatko ulostamisestaan linja-autossa lehteensä raportoineet Ylioppilaslehden päätoimittaja Vappu Kaarenoja ja toimittaja Aurora Rämö oikeasti toimittajia vai mahdollisesti sketsihahmoja. Ehkä se selviää itse jutusta.
uutiskirje 
