Euroopan unionin valtiovarainministerit kokoontuvat maanantaina ja tiistaina 4.–5. maaliskuuta Brysseliin. Maanantaina pidetään euroryhmän kokous, ja tiistaina kokoontuu ministerien muodostama Ecofin-neuvosto.
Neuvosto sopinee, miten jäsenvaltiot voivat ryhtyä aiempaa nopeammin toimiin veropetoksia vastaan. Suomi kannattaa sitä, että jäsenvaltioille ollaan aikeissa antaa mahdollisuus lisätä käännetyn verovelvollisuuden käyttöä uusilla aloilla. Nyt puheena ovat alat, joille on aiemmin myönnetty poikkeuksia ja joilla on myös havaittu merkittäviä petoksia.
Suomen kannan mukaan suunniteltu nopean reagoinnin mekanismi nopeuttaisi huomattavasti nykyistä poikkeuslupamenettelyä ja tehostaisi petosten torjuntaa.
Valtiovarainministeriön tiedotteen mukaan euroryhmän asialistalla ovat euroalueen taloustilanne, Kyproksen ja Kreikan tilannekatsaukset, Espanjan pankkitukiohjelman väliarvio, Irlannin ja Portugalin sopeutusohjelmien tarkastelu, Euroopan vakausmekanismin pankkien suora pääomitusväline sekä valmistautuminen kevään Eurooppa-neuvostoon ja eurohuippukokoukseen.
Ecofin-neuvosto jatkaa joulukuussa pidetyn Eurooppa-neuvoston linjauksista EU:n talouden turvaamisesta. Tiistain kokous keskittyy kansallisten uudistusten koordinointiin.
Suomea kokouksissa edustaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.).