RAKKAUS (Amour, Ranska-Saksa-Itävalta 2012). Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Haneke. Kuvaus: Darius Khondji. Musiikki: Schubert, Beethoven, Bach / Busoni. Pääosissa: Emmanuelle Riva, Jean-Louis Trintignant, Isabelle Huppert.
Itävaltalaisohjaaja Michael Haneke on melkoinen taituri luomaan elokuviinsa tunneilmaston, joka ei varsinaisesti houkuttele viihtymään.
Haneke-filmissä tarina kulkee sellaisilla kiskoilla, että katsoja saattaa tuntea olevansa epämukavan olotilan verkossa, kun näennäisen liikkumattomuuden alla väreilee räjähdysherkkää levottomuutta. Rakkauden kohdalla voi kehiin vetää myös vähemmän seksikkään termin ”uuvuttava”.
Haneken töistä välittyvä ihmiskuva ei ole varsinainen ilonaihe.
Kaikki on toki harkittua. Haneke on nykyeurooppalaisessa elokuvassa merkittävä art house -ohjaaja, hyvin selväjärkinen ja analyyttinen tekijä (auteur) verrattuna vaikkapa tanskalaiseen Lars von Trieriin.
Parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarilla palkittu draama sijoittuu isoon kerrostalohuoneistoon. Neliöitä on hulppeasti ja sisustus pelkistetyn tyylikästä.
Se, että eläkkeellä olevana kahdeksankymppisenä musiikinopettajapariskuntana nähdään Emmanuelle Riva ja Jean-Louis Trintignant, on eräs osoitus Haneken tarkan harkitsijan profiilista. Onhan kaksikon meriitteinä kaksi ranskalaisen rakkausfilmin kuuluisaa teosta, Hiroshima, rakastettuni (1959) sekä Mies ja nainen (1966).
Tässä mielessä päähenkilöiden valinta on fiksu, ilmaus oivaltavasta elokuvahistoriallisen jatkuvuuden ylläpidosta. Sama pätee tytärtä näyttelevään Isabelle Huppertiin: hän on naispääosassa Haneke-filmissä Pianonopettaja (2001).
Tosin ilman näitä yhteyksiäkin elokuva toimii omalla tehokkaalla painollaan avio- ja perhedraamana, jossa pitkäkestoinen avioliitto muuttuu pikku hiljaa yhä raastavammaksi yhdessäoloksi.
Puitteet ja tapahtumat ovat Haneke-filmille tyypillisesti mitä arkisimmat. Rakkaus on huomionarvoinen elokuva paitsi ilmaisun, myös aiheensa puolesta: se käsittelee pitkän parisuhteen viimeistä kierrosta, johon vakava sairastuminen tuo raskaan taakan ennen muuta puolisolle. Miten selvitä jokapäiväisen elämän haasteista, kun omatkin voimat ovat ehtymässä?
Tässä suhteessa ranskalaisfilmin pariskunta ei ole heikoimmassa asemassa. Heillä on varaa kodinhoitajaan ja välillä jopa kahteen, mutta asia ei ole niin yksinkertainen. Haneke jättää tilaa eräänlaisille tyhjille luvuille, jotka katsoja halutessaan täyttää.
Haneke on korostuneesti keskieurooppalaisen keskiluokan ja sivistyneistöporvariston kuvaaja. Hänen töistään välittyvä ihmiskuva ei ole varsinainen ilonaihe. Erityisen kuvaava on Funny Games (1997), jonka nimi on julman ironinen ja jonka tarinan kaaren lävistää kylmäävä sadistisuus – liikkeellä ovat kaikkien aikojen kananmunan lainaajat.
Funny Games jos mikä osoittaa, miten Haneke on mestari provosoimaan katsojan hereille taiteensa parissa. Vastaavasti hänen valmistumisvuotensa parhaana eurooppalaisena elokuvana palkitussa draamassa Kätketty (2005) on lähes hypnoottisen unettavaa voimaa.
Pianonopettajassa naispäähenkilö tekee irtioton, jonka taustalla on monen sortin perhehistoriallista psykopatologista huonovointisuutta. Leipäveistä heilutellaan muuallakin kuin keittiössä. Rakkaudessa ollaan terveemmällä näyttämöllä, vaikka sairaus ennen pitkää kiristääkin silmukan äärimmilleen.
Haneke luo koruttomin keinoin hyvin tunnevoimaista draamaa: pelissä ovat inhimillisen olemassaolon keskeiset pilarit ja ratkaisevat hetket.
Tunneilmaston taiten luotu tukahduttavuus on kuin vastauksen etsimistä raastavaan kysymykseen: pannako sille tyyny pään alle vai kasvojen päälle?
Rakkaus on malliesimerkki elokuvasta, jossa muotoseikat ovat tiukasti yhtä aiheen kanssa. Se on puhdaspiirteinen kamarifilmi, jossa nuotit ovat ehkä kohdallaan, mutta jotain tuntuu silti puuttuvan; kuka nyt mitenkin rakkautensa kokee ja elää.
Kuinka tahansa, ollaan sivistyneistöporvariston hillityn kurinalaisessa maailmassa, jota klassinen pianomusiikki voimallisesti sävyttää kuin myös osuvasti symboloi.
Tältä pohjalta Rakkaudessa on aineksia sonaatiksi siitä, miten syvään murheeseen voikaan laskea ilta-aurinko.
uutiskirje 
