Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) on huolissaan seurauksista, joita lääkekorvausjärjestelmän uusiminen aiheuttaa paljon sairastaville. Kelan aiemmin korvaaman lääkkeen voi nyt joutua maksamaan kokonaan omasta pussista.
Tiistaina jättämässään kirjallisessa kysymyksessä Kontula kysyy, mitä hallitus aikoo tehdä, jotta lääkärin määräämien lääkkeiden kustannukset pysyvät potilaan kannalta kohtuullisina myös silloin, kun valmiste ei kuulu Kela-korvauksen piiriin.
Ennen korvattiin
Huolen syynä on tapahtumaketju, jonka vuoksi yksittäisen potilaan lääkekustannukset voivat nousta jopa satoja euroja vuodessa.
Tukkuhintojen hinnanleikkauksen vuoksi lääkeyhtiöt ovat jättäneet hakematta Kela-korvattavuuksia joillekin valmisteille. Yksi tällaisista valmisteista on LeoPharman Kaleorid-depottitabletti, jota on saatavilla sekä reseptillä että käsikaupassa. Lääkettä määrätään muun muassa sydän- ja verisuonitaudista kärsiville potilaille, joilla elimistön kyky imeyttää kaliumia on heikentynyt.
Valmisteesta ei saa enää lainkaan Kela-korvausta, vaikka aikaisemmin korvausprosentti oli 100 prosenttia.
Lääkkeen kuluja ei myöskään huomioida silloin, kun lasketaan vuosittaisen maksukaton omavastuuosuutta. Potilas maksaa tabletit omasta pussistaan.
Leikattiin helmikuussa
Lääkekorvausjärjestelmää uudistettaessa hallitus kirjasi tavoitteekseen, että korvauksista hyötyisivät erityisesti paljon lääkkeitä käyttävät. Kontula arvioi hallituksen tavoitteeseen pääsemisen edellyttävän, että maksukaton piiriin sisällytettäisiin kaikki lääkärin määräämät lääkkeet, myös sellaiset, joista ei muita Kela-korvauksia makseta.
Lääkkeiden tukkuhintoja leikattiin viisi prosenttia helmikuun alusta. Lääketeollisuus ry ilmoitti loppusyksystä, että joidenkin lääkkeiden hinta laskee tuolloin sellaiselle tasolle eurooppalaisessa vertailussa, että korvattavuus ei ole enää mahdollista.