Britannian edesmennyttä pääministeriä Margaret Thatcheria ylistävien artikkelien tulva on osoitus siitä, että meistä kaikista on tullut huomaamattamme thatcherilaisia.
Toisen maailmansodan jälkeen tapahtui kaksi tärkeää asiaa. Siirtomaavallan murenemisesta syntyi niin sanottu kolmas maailma, ja Neuvostoliiton johdolla muodostui sosialistinen blokki, joka rönsyili myös Afrikkaan, Aasiaan ja Latinalaiseen Amerikkaan. Näiden yhteisvaikutuksesta kapitalismissa alkoi sosialidemokratian kausi ja kansainvälisesti korostui pyrkimys yhteistyöhön ja oikeudenmukaisuuteen.
YK hyväksyi 1974 yksimielisesti suunnitelman, joka salli kehitysmaiden säännellä ylikansallisten yritysten toimintaa alueellaan. Etelän ja pohjoisen elintasokuilua yritettiin kaventaa muillakin nyt utopistisilta kuulostavilla keinoilla. Uusi suunnitelma oli määrä hyväksyä Cancúnin huippukokouksessa 1981.
Rahoitusala on karannut käsistä, ja rikastumisesta on kadonnut kaikki säädyllisyys.
Thatcher tuli valtaan 1979, ja Cancúnissa hän tapasi vastikään Yhdysvaltain presidentiksi valitun Ronald Reaganin, joka ilmoitti, ettei Yhdysvallat ollut kiinnostunut kansainvälisestä kaupasta saati kehitysavusta.
Reaganilainen kumous
”Reaganilainen vallankumous” alkoi muuttaa maailmaa. Yhdysvallat torjui kansainväliset sopimukset ja ajoi YK:n sivuraiteelle. Suhteessa kommunistileiriin pelon korvasi haastaminen. Yhteiskunnan ja valtion sijasta korostettiin yksilöä ja perhettä.
”Kukoistakaamme eriarvoisuudessa”, Thatcher julisti vakuuttaen, että rikkaiden pöydiltä varisisi murusia köyhillekin. Hän kutsui Etelä-Afrikan Nelson Mandelaa terroristiksi ja Chilen Augusto Pinochetia demokratian esitaistelijaksi.
Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden korvasivat eriarvoisuuden hyväksyminen elämän tosiasiana ja vaurastumisen ihannointi. Valtio oli jarru markkinoiden ja yksilöiden etenemisen tiellä. Hyvinvointivaltio ja ammattiyhdistysliike tuomittiin hyödyttömien ainesten tukijoiksi.
Thatcherin sanoin ”kauppaketju Marks and Spencer on päihittänyt Marxin ja Engelsin.”
Raskas perintö
Reagan jätti Yhdysvalloille perinnöksi valtavan budjettivajeen ja kasvavan eriarvoisuuden. Thatcherin kauden alussa Britanniassa oli köyhiä 9 prosenttia ja lopussa 24 prosenttia.
Thatcher ja Reagan alkoivat laillistaa yksilön ja politiikan vähiten sosiaalisia piirteitä: itsekkyyttä, vallalla ja asemalla pöyhkeilyä, rahan kaikkivoipaisuutta ja voittajien paremmuutta.
Olemme käyneet läpi syvällisen sosiologisen, kulttuurisen ja antropologisen muutoksen.
Sääntelemätön kapitalismi on jyrännyt vasemmiston identiteetin. Vanhojen arvojen tilalle ovat tulleet voitto, kilpailu ja vauraus. Valtiot keskittyivät ajamaan omaa etuaan. Thatcherin onnistui hankkia Britannialle erikoisasema Euroopan unionissa. Hänen seuraajansa sitoutuivat Irakin sotaan tai tiukkaan vyönkiristykseen, jotka eivät olisi tulleet kuuloon ilman Thatcherin perintöä.
Yhdysvalloissa republikaanipuolue on nyt teekutsuliikkeen panttivankina ja presidentti Barack Obama on joutunut taipumaan uskottavuuttaan syöviin kompromisseihin.
Säädytöntä rikastumista
Unelma yhtenäisestä Euroopasta on vakavasti uhattuna, eikä kansainväliselle yhteistyölle löydy yhteistä arvopohjaa.
YK:n toimiala on rajoittunut kehityskysymyksiin. Ilmastonmuutoksen torjunta ei edisty, vaan moni yhtiö seuraa innolla Pohjoisen jäämeren sulamista, joka avaa uusia kaupallisia mahdollisuuksia. Rahoitusala on karannut käsistä, ja rikastumisesta on kadonnut kaikki säädyllisyys.
Vuonna 2012 maailman sadan rikkaimman yksilön omaisuus kasvoi 185 miljardilla eurolla. Summa riittäisi ratkaisemaan maailman polttavimmat köyhyysongelmat, mutta kukaan ei vaadi sen uudelleenjakoa.
Rahoituskriisi on tuonut maailmaan sata miljoonaa köyhää lisää, ja nuorisotyöttömyys on EU:ssa yli 22 prosenttia. Miksi tähän ei reagoida? Siksi, että meistä kaikista on tullut thatcherilaisia.
*Roberto Savio on IPS–uutistoimiston perustaja ja kunniapuheenjohtaja.
lehti 