Poliisisarjassa Roba (2012) tavattiin menestyvä homopari, tv-komediassa Juurikasvua (2013) asiat eivät ole yhtä hyvin: Mika (Antti Luusuanniemi) on lääkäri, elämänkumppani Ricu (Ville Myllyrinne) työtön kampaaja. Kaksikko muuttaa Helsingistä pohjalaiselle paikkakunnalle. Mika on saanut viran kunnanlääkärinä, ja kunnanjohtaja (Eero Saarinen) on luvannut asian eteen maat ja taivaat.
Mikan ja Ricun uusi koti on rapistunut hulppea talo luonnon keskellä, jonka rauhaisa idylli on haavoittuvampi kuin uudet asukkaat voivat kuvitellakaan. Ne nuoret …
Mikko Reitalan käsikirjoittama ja Saara Saarelan ohjaama minisarja pistää erilaiset maailmat yhteen, mutta asiasta ei synny mitään erityisen omaperäistä. Juonikuvio kulkee varman päälle yhdisteltyjen nuottien mukaan sekä pääparin puuhien että kunnan asioiden yleisemmän hoidon suhteen.
Myllyrinne nousee kuin itsestään henkilökaartin vaikuttavimmaksi hahmoksi. Ricu täyttää vallitsevat stereotypiat naismaisesta homosta elehtimismaneereineen, ja on tietysti paha suustaan. Mukavasti Myllyrinteellä on myös kampaus kohdallaan.
Pikkuhauskuuksien virrasta erottuvat Juhlamokka-vitsi sekä kunnanjohtajaa askarruttava tippurimysteeri. Sen tiimoilta eli vanhan kunnon heterokolmiosäpinöinnin puitteissa irtoavat parhaat episodit.
Juurikasvua, osa 1/2. TV1 sunnuntaina klo 21.05