Teollisuus odottaa hienoista kasvua
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) heinäkuussa tekemän suhdannebarometrin mukaan suomalaisyritysten optimistiset suhdanneodotukset ovat kääntyneet uudelleen laskuun. Tämänhetkistä tilannetta kuvataan keskimääräistä heikommaksi, eikä käännettä parempaan odoteta loppuvuonna.
Uusia tilauksia saatiin jo alkukesällä varsin niukasti, eikä edes kolmen kuukauden takaisiin varovaisiin tuotanto-odotuksiin ole täysin ylletty.
Yleisen suhdannetilanteen arvioidaan heikkenevän jonkin verran kaikilla päätoimialoilla lähimmän puolen vuoden aikana.
Maailmalta jo positiivisia signaaleja
Teollisuus- ja rakennusyritykset odottavat uusien tilausten määrän laskevan jonkin verran seuraavalla kolmen kuukauden jaksolla. Myös palveluiden myynnin lisäys jäänee hyvin vähäiseksi. Lähikuukausina myynnin kasvu saattaa jopa päättyä, eikä viimeiseltä vuosineljännekseltä odoteta kasvua.
Teollisuudessa tuotannon kehitys on alkuvuodesta ollut odotuksiakin heikompaa. Lähikuukausien ajan tuotannon arvellaan pysyvän ennallaan, mutta vuoden viimeiselle neljännekselle on varovaisia odotuksia tuotannon loivasta kasvusta.
– Odotukset ovat hentoja, mutta signaali on kuitenkin myönteinen, johtava ekonomisti Penna Urrila totesi EK:n tiedotustilaisuudessa Helsingissä keskiviikkona.
Myönteisinä Urrila piti myös kansainvälisen suhdannekuvan muutoksia. Hänen mukaansa Suomen talous tapaa seurata viiveellä muun maailman taloutta.
– USA:n talous toipuu asteittain. Eurooppa on edelleen syvissä vaikeuksissa, mutta luottamusindikaattoreissa on pieni käänne ylös matalalta lähtötasolta.
EK:n kyselyn vastaajayritykset odottavat talouskasvun laajempaa käynnistymistä aikaisintaan ensi vuoden alkupuolella.
Työvoima vähenee edelleen
Suomalaisyritysten työvoiman määrän kehitys on jatkunut varsin vaisuna. Henkilöstömäärä laski huhti–kesäkuussa jonkin verran kaikilla kolmella päätoimialalla.
Odotukset henkilöstökehityksestä ovat myös lähikuukausina valtaosin heikot. Teollisuudessa ja palveluissa työvoiman määrän arvioidaan vähenevän jopa hieman aiempaa nopeammin syksyllä, kolmannella vuosineljänneksellä.
Rakentamisessa henkilöstömäärän arvioidaan supistuvan aiempaan tapaan.