Työnantajilla on halu vaikeuksien tullessa päästä eroon ikääntyneistä työntekijöistä. Näin totesi vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie puhuessaan työurien pidentämisestä tiistaina Porissa, jossa eduskuntaryhmä aloitti aamulla kaksipäiväisen kesäkokouksensa.
– Työvoimaa tarvitsevilla työnantajilla taas on haluttomuus heitä palkata. Tämä johtaa ikääntyvien työntekijöiden työttömyyden pitkittymiseen ja siihen, että paluu työhön ei onnistu lainkaan, hän sanoi ja arvioi, että niin sanotun eläkeputken poistaminen ei ole tähän lääke.
Hän huomautti hallituksen toimineen jo kevään kehysriihessä en puolesta, että työurat pitenevät alkupäästä opintotukipäätöksellään. Hän oli kuitenkin huolissaan myös siitä, että työelämästä moni poistuu sairauden tai vammautumisen vuoksi.
Tilaajavastuuta kiristettävä
Lapintie vaatii vahvempia toimia harmaan talouden torjuntaan. Hänestä se pitäisi yhdistää meneillään oleviin rakenneuudistuksiin.
– Harmaan talouden torjunta pitäisi lukea rakenneuudistuksiin, sillä se tuottaa tuloja valtiolle ja torjuu epäreilua kilpailua yritysten välillä, Lapintie sanoi.
Hän totesi, että paljon on jo tehty.
– Mutta tilaajavastuulain uudistaminen ei nyt näytä etenevän. Ymmärrämme, että osa hallituspuolueista haluaa välttää lisävelvoitteiden asettamista yrityksille, mutta meidän mielestämme tässä ei ole kyse liiasta byrokratiasta, vaan merkittävästä uudistuksesta, Lapintie sanoi.
Talous vahvempi kuin julistetaan
Lapintie totesi ensi vuoden talousarviosta päätetyn pitkälle jo kevään kehysriihessä. Jäljellä on hienosäätö.
– Suuri kysymys on kuitenkin se, millä panostuksella valtio pyrkii elvyttämään taloutta. Tilanteessa, jossa Suomi voi lainata rahaa halvalla, on perusteltua korjata teitä ja ratoja, on perusteltua kannustaa asuntojen rakentamiseen, hän muistutti.
– Suomella ei ole varaa olla elvyttämättä, ei varaa työttömiksi joutuneiden takia eikä kertyneen mittavan korjausvelan takia. Useampi pätevä asiantuntija valtiovarainministeriön ulkopuolella arvioi Suomen julkisen talouden paljon vahvemmaksi kuin mitä julkisuudessa viihtyvät perikadon auguurit julistavat.
Elvyttämään Saksan kanssa
Lapintien mielestä nyt olisi tilaisuus Euroopan yhteisille toimille.
– Suomen tulee olla aloitteellinen Saksan ja eräiden muiden maiden kokoamiseksi elvytysrintamaan. Siitä hyötyisimme me, siitä hyötyisi Saksan elinkeinotoiminta, mutta siitä hyötyisivät myös ahdingossa kärvistelevät eteläiset euromaat.
Hän huomautti, että työttömyys on Euroopalle paljon suurempi tulevaisuuden riski kuin väliaikainen velkaantuminen.
– EU:n komission ehdottamaa yhteisten rahastojen käyttöä nuorisotyöttömyyden torjuntaan tulee vauhdittaa, Lapintie esitti.