Näinkin voi viljelijä uransa alkaa.
Viljelyä pienpalstallaan Itä-Helsingin Vuosaaressa harrastava Jan Liesaho pyöräilee paljon. Kerran, eräällä toissa vuoden lenkeistään, hän kierteli Herttoniemen Kartanon maita ja havaitsi alueella olevan hehtaarikaupalla maisemapeltona viljelemättä pidettyä peltoa.
Yhteydenotto museokartanoa hallinnoivaan Svenska odlingens vänner i Helsinge -säätiöön päätyi pikaisessa tahdissa yhteisymmärrykseen. Kulttuurityöläinen Jan Liesaho pääsee toteuttamaan pitkään jo hautomansa haaveen, ryhtymään viljelemään ammatikseen vihanneksia.
Liesaho haluaa tuoda maanviljelyn kaupunkilaisten ulottuville.
Kartanolla on vuosisatoja pitkät viljelyperinteet ja säätiössä tartuttiin tilaisuuteen saada pellot hyötykäyttöön ja siellä suhtauduttiin myönteisesti Liesahon esitykseen. Hän tarjoutui vuokraamaan kartanolta kaksi peltoa, yhteensä puolisentoista hehtaaria. Sopimus tehtiin kymmenen vuoden vuokrasta.
Haavetta toteutumassa
Teatterituottajan ja valtiotieteiden maisterin tutkinnot suorittanut Jan Liesaho sanoo haaveilleensa jo jonkin aikaa puutarhatöihin keskittymisestä. Hän ei kuitenkaan halunnut lähteä Helsingistä. Herttoniemestä hän löysi mahdollisuuden haaveensa toteuttamiseen.
Liesaho ryhtyi toimeen, koska hän haluaa tuoda maanviljelyn kaupunkilaisten ulottuville. Herttoniemen kartano on tarkoitukseen ihanteellinen. Herttoniemeen pääsee metrolla keskustasta varttitunnissa ja kaupunkioloissa ainutlaatuiselle avomaaviljelmälle on metroasemalta vain muutaman minuutin kävelymatka.
Liesaho tiesi mitä hänellä ryhtyessään pääkaupungin ainoaksi vihannesviljelijäksi on edessään, sillä hän oli valmistautunut siihen hyvin. Käytännön palstaviljelyn ohella hänellä on takana kaksi vuotta kestäneet puutarhuriopinnot espoolaisessa aikuisopistossa.
Viime vuosi oli Stadin puutarhuri –nimikkeen ottaneella tilalla harjoitteluvuosi, mutta esimerkiksi raparperit laitettiin maahan jo silloin.
Tänä vuonna on pelloista toinen pantu apilalle eli se on viherlannoituksessa ja otetaan käyttöön ensi kesänä. Toinen pelto antaa raparperin lisäksi jo lehtisipulia, parsaa, palsternakkaa, kaalia, maa-artisokkaa, herneitä, kurpitsaa ja perunaa, muun muassa.
Hyvällä omallatunnolla
Lajivalikoima on heti laaja, ja se on luomua. Liesaholle luomukriteereistä kiinni pitäminen on itsestäänselvyys. Tila on luomuvalvonnassa, eikä sillä hänen mielestä olisikaan tarkoituksenmukaista käyttää minkäänlaista tehoviljelyä.
Stadin puutarhurin pelloilla ei käytetä keinotekoisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Siellä noudatetaan kaikkia luonnonmukaisen viljelyn periaatteita kuten luomuvaatimusten mukaista kasvukiertoa.
Jan Liesaho korostaa miten mukavaa on syödä itse kasvatettua mangoldia ja tomaattia ilman huolen häivää nitraateista ja hyönteismyrkkyjäämistä. Mukavaa on myös myydä sellaisia tuotteita hyvällä omallatunnolla
Liesaho pitää luomuviljelyä mielekkäänä elinkeinona ja hän toteuttaa tilallaan elämänfilosofiaansa, jonka olennaisena osana on terveellisiin vihanneksiin perustuva ravinto.
Hän muistuttaa riippuvuussuhteesta, jossa ihmiskunta tosiasiassa on siihen kymmenen sentin multakerrokseen, joka mahdollistaa viljelyn, ja jota tavanomainen viljely kuormittaa kohtalokkaalla tavalla.
Todellista lähiruokaa
Herttoniemen Kartanon mailla tuotetaan sananmukaisesti lähiruokaa ja siitä kiinnostuneita on toki löytynyt Stadin puutarhurin asiakkaina on jo joukko helsinkiläisiä lähiruokaa arvostavia ravintoloita. Alku oli pienimuotoista. Tuotteiden toimitusvälineeksi riitti Liesahon polkupyörä, mutta kysynnän kasvaessa hänen on ollut turvauduttava isompiin välineisiin.
Stadin puutarhurin pelloilla on mahdollisuus myös suoramyyntiin. Sana on alkanut kiertää. Jan Liesahon mukaan asiakaskunta on koostunut vielä lähinnä lähiseudun asiakkaista.
Viljelyn lisäksi Stadin puutarhurin tilalla harjoitetaan koulutustoimintaa ja tarjotaan mahdollisuus omakohtaiseen mullassa möyrintään. Yleisötapahtumissa, jollainen oli muun muassa Helsinki-päivänä kesäkuussa, tehdään tunnetuksi maanviljelyä sekä kartanon aluetta ja toimintoja laajemminkin. Käytännön opetusta on jo ollut muun muassa läheisen ala-asteen oppilaille.
Aivan ympärivuotiseksi ammatiksi ei viljelystä Jan Liesaholla vielä ole. Talvikaudeksi hänen on löydettävä muita töitä. Ensi syksynä hän ainakin palaa Korjaamolle teatterialan töihin.