Suomen sahateollisuus kärsii rikkidirektiivistä enemmän kuin Ruotsin ja Saksan sahateollisuus, kertoo Pöyry Consulting Oyj:n työ- ja elinkeinoministeriölle tekemä selvitys.
Selvityksen mukaan rikkidirektiivi tulee vaikuttamaan suomalaisen sahatavaran viennin kilpailukykyyn ja vaikeuttamaan viennin lisäämistä. Pöyryn arvion mukaan rikkidirektiivi nostaisi viennin rahtikustannuksia yli kymmenen prosenttia.
Ruotsissa suurin osa sahateollisuudesta sijaitsee alueilla, joista sahatavara voidaan kuljettaa rekkakuljetuksilla suoraan markkinoille. Suurimman edun saa Saksa, jossa sahat sijaitsevat lähellä markkinoita.
Pohjoismaissa tuetaan kuljetusta
Sahateollisuuden kustannuksista yli 70 prosenttia muodostuu raaka-aineesta. Raaka-aineen hintaerot ja vaihtelut selittävät suurimman osan teollisuuden kilpailukyvyn tilasta ja muutoksista.
Muiden kustannusten vaikutus kilpailukykyyn on huomattavasti pienempi ja laitoskohtaiset erot voivat olla suuremmat kuin maiden väliset erot. Vuonna 2012 sahatukki oli kalleinta Saksassa ja edullisinta Ruotsissa. Tukin hintaan heijastuu myös sahatavaran myyntihinta, joka oletettiin selvityksessä korkeimmaksi saksalaiselle tuottajalle.
Pohjoismainen sahateollisuus on perinteisesti ollut vientivetoista ja kun etäisyys markkinoista on suuri, kuljetuskustannukset ovat Suomessa ja Ruotsissa suuri kustannuserä.
Sahayrityksen talouteen positiivisesti vaikuttavia politiikkatekijöitä ovat muun muassa investointituet, kuljetustuet ja sähköntuotannon tuki. Kuljetustukia myönnetään vertailumaista vain Suomessa ja Ruotsissa. Niillä pyritään kompensoimaan kaukana markkinoilta sijaitsevien yritysten muita korkeampia kuljetuskustannuksia.
Kaikkien politiikkatekijöiden kokonaisnettovaikutuksia tarkasteltaessa Saksan asema on selkeästi edullisin. Suurimman edun Saksa saa, jos saha sijoittuu suosiolliselle investointitukialueelle ja tuottaa sähköä.
Suomen politiikkaympäristö näyttää selvityksen mukaan paremmalta Ruotsiin verrattuna. Ero Ruotsiin johtuu pääasiassa matalammista työvoiman sivukuluista, mutta myös suuremmasta sähköntuotannon tuesta.