Kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) on valmistellut lakialoitteen nollatuntisopimusten väärinkäytön kitkemiseksi. Lakialoitteessa esitetään työaikalain muuttamista siten, että alle 18 viikkotyötunnin sisältävä sopimus voitaisiin solmia vain työntekijän omasta tarpeesta, kuten opiskelun, lastenhoidon, osa-aikaeläkkeen tai muun syyn johdosta. Myös aidosti satunnaisluonteinen työ jäisi lakikirjauksen ulkopuolelle.
Lakialoitteella ei heikennetä lyhytkestoisten töiden tarjoamista eikä vastaanottamista, eli suunniteltu työttömyysetuuksien 300 euron suojaosa ei vaarannu.
Osa-aikatyö on yleistynyt Suomessa viimeisten vuosien aikana. Nykyisellään noin 14 prosenttia palkansaajista tekee osa-aikaista työtä. Osa-aikatyö on yleisempää naisilla ja nuorilla kuin miehillä ja iäkkäämmillä.
– Vastentahtoinen osa-aikatyö ja nollatuntisopimukset aiheuttavat lukuisia ongelmia työntekijöille. Liian vähäisillä työtunneilla ei tule toimeen ja tarvittaessa työhön kutsuttavan mahdollisuudet suunnitella omaa elämäänsä ovat usein olemattomat. Osa-aikatyön nykyistä tarkemmalle rajaamiselle lainsäädännössä on huutava tarve, Myllykoski sanoo.
Säätämällä säännölliseksi tarkoitetun työn viikkotyöaika vähintään 18 tuntiin mahdollistetaan ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan tarvittavan työssäoloehdon karttuminen jokaiselta työviikolta. Se myös takaisi työntekijälle vähimmäisansiotason, koska tuntisopimuksissa palkkaa maksetaan vain toteutuneilta työtunneilta.