Hallitus parantaa rakennepoliittisessa ohjelmassa ikääntyneiden työllisyyttä tekemällä ikääntyneen irtisanomisesta entistä kalliimpaa. Eduskunnan käsiteltävänä on jo esitys, jolla yrityksen maksettavaksi tulee jopa 90 prosenttia irtisanotun yli 56-vuotiaan työntekijän työttömyysturvamenoista, jos työntekijä ei ole löytänyt uutta työpaikkaa ennen eläkeikää, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko.
Muiden toimenpiteiden valmistelu on kesken.
Työnantajat rahoittavat nykyisinkin irtisanomansa ikääntyneen työntekijän työttömyysturvamenoja, jos työntekijä ei työllisty uudelleen. Niin kutsuttu työnantajan omavastuumaksu vaihtelee nykyään yrityksen koon mukaan nollasta 80 prosenttiin työttömyysturvaetuuden kustannuksista, jos ihminen ei löydä uutta työpaikkaa ennen vanhuuseläkkeen alkua.
Jatkossa työnantajan enimmäisomavastuu olisi 90 prosenttia, ja omavastuuosuus nousisi myös pienempää omavastuuta maksavilla työnantajilla.
Pienillä yrityksillä ei omavastuuta
Omavastuun määrä nousee yrityksen maksamien palkkojen yhteissumman mukaan niin, että 90 prosentin omavastuu koskisi suuria yrityksiä, joissa palkkasumma on vähintään 31 848 000 euroa vuodessa. Pienet yritykset, joiden palkkasumma on alle kaksi miljoonaa euroa vuodessa, eivät maksa omavastuumaksua.
Laista on sovittu työmarkkinajärjestöjen solmimassa työurasopimuksessa ja sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2014 alusta.
Työnantajan omavastuumaksuja kerää Työttömyysvakuutusrahasto (TVR). Vuonna 2012 TVR määräsi työnantajalle omavastuumaksun noin 3 300 tapauksessa, joista kertyi maksuja lähes 90 miljoonaa euroa. Määrättyjen omavastuumaksujen keskiarvo eli yrityksen yhtä irtisanottua ikääntynyttä työntekijää kohden maksama maksu oli 27 264 euroa.