Museoalalla tulee selkiyttää pelisääntöjä, joilla korkeakouluharjoittelijoita palkataan kesätöihin, vaatii Akavan Erityisalat. Liiton mielestä on epäeettistä, että korkeakouluharjoittelijoilla teetetään museoalan ammattityötä kuukausipalkalla, joka saattaa jäädä vain 700 euroon.
– Tällaiset käytännöt eivät ole uusi ilmiö eikä museoala ole ainoa, jolla tällaista tapahtuu. Tänä vuonna asiasta tulee kuitenkin jäsenpalautetta erityisesti museoista. Korostamme, että ilmiö on kitkettävä. Heikko taloustilanne ei oikeuta huonoon työnantajamoraaliin, sanoo Akavan Erityisalojen toiminnanjohtaja Salla Luomanmäki.
– Riistopalkka, kuppi ilmaista kahvia ja maininta ansioluetteloon – näinkö nuoria kannustetaan työuralle? hän jatkaa.
Työttömyysturva karttuu vasta yli tonnilla
Luomanmäki kannattaa sitä, että kunnat tarjoavat koululaisille ja opiskelijoille kesätyöpaikkoja. Hänen mukaansa tällaisia työsuhteita tulee nimittää reilusti kesätöiksi eikä naamioida niitä korkeakouluharjoitteluksi. Jos kesätöissä tehdään ammattilaisen työtehtäviä, tulee silloin maksaa työehtosopimuksen mukaista ammattilaisen palkkaa.
Akavan Erityisalojen suosituksen mukaan korkeakouluharjoittelijan palkan on oltava työehtosopimuksen mukainen tai vähintään sellainen, että se kerryttää työttömyysturvaa eli tänä vuonna vähintään 1 154 euroa kuussa. Lisäksi harjoittelun on oltava asianmukaisesti ohjattua ja sen tulee vastata tutkintovaatimusten tavoitteita.
– Ilmiönä näyttäisi olevan, että opiskelijoiden ahdinkoa käytetään hyväksi. Huono työllisyystilanne pakottaa ottamaan vastaan mitä tahansa työtä ja mihin hintaan tahansa, Luomanmäki toteaa.