Pintaa syvemmältä
Tove Jansson kirjoitti kirjan Vaarallinen juhannus, mutta vappu on monessa maassa vaarallisempi juhla.
Turkki on sellainen maa, siellä pääministeri Recep Tayyip Erdoğan on hyvin tiukasti kieltänyt vappujuhlan pitämisen Istanbulin ay-liikkeen perinteisellä kokouspaikalla Taksim-aukiolla. Siellä kokoonnuttiin pitkään, aina vuoteen 1977, jolloin tuntemattomiksi jääneet sala-ampujat avasivat viereisen hotellin yläkerroksesta tulen torille kokoontuneita ihmisiä vastaan, jolloin 34 ihmistä kuoli ampumisen ja syntyneen paniikin seurauksena.
Yleisesti arvellaan, että iskun suoritti niin sanottuun ”syvään valtioon” kuuluva ryhmä, joka pyrki lisäämään jännitystä yhteiskunnassa, jotta armeija ottaisi vallan. Näin sitten tapahtuikin vuonna 1980, minkä jälkeen vappujuhlat olivat kiellettyjä maassa. Joidenkin vuosien jälkeen ne taas sallittiin, vaikka ei Taksim-aukiolla. Sitä pidettiin liian vaarallisena, kunnes sekin hyväksyttiin kokouspaikaksi vuonna 2009.
Työläisen vapaus tarkoittaa Yhdysvalloissa vapautta ammattiliitoista.
Pääministeri Erdoğan ei kuitenkaan pitänyt tällaisia tilaisuuksia soveliaina Istanbulin tärkeimmälle paikalle. ”Jos Turkissa syntyy vallankumous, se saa alkunsa Taksimilla”, joku on joskus todennut.
Vaikka Erdoğan ei ehkä tätä pelännyt, hän halusi liittää aivan toisenlaiset mielikuvat Taksimiin. Niinpä hän antoi laatia suunnitelmat moskeijan rakentamiseksi ja vanhan osmaniaikaisen tykistökasarmin jälleenluomiseksi Taksim-aukion laidoille. Uuden kokoontumispaikan hän antoi rakentaa peninkulman päähän Bosporia täyttämällä. Paikka on siis kemiallisesti vapaa historiallisista mielleyhtymistä.
Tätä monet ammattiliitot eivät hyväksy. Jotkut tosin pitävät parempana mukautua Erdoğanin tahtoon: yksi ammattiliitto pitää hänen käskystään juhlansa Kayserissa Keski-Anatoliassa, toinen Diyarbakirissa Kurdistanissa ja kolmas Kadiköyssä Istanbulin Aasian-puoleisella rannalla. Toiset pitävät kuitenkin historian muistamista ja vuoden 1977 uhrien kunnioittamista niin tärkeänä, että ne haluavat edelleenkin kokoontua Taksim-aukiolle.
Tähän Istanbulin poliisi on jo valmistautunut määräämällä 15 000 poliisia ja 50 vesitykkiä paikalle. Kyynelkaasusta ei ole mainintaa, mutta sitäkin on taatusti riittävästi.
Yhdysvaltojen etelävaltioissa ei luultavasti synny vastaavia vappujuhlia. Ammatillinen järjestäytyminenhän on vähentynyt maassa yleensäkin, mutta etelässä ammattiliitot eivät koskaan ole saaneet suurta vaikutusvaltaa.
Niinpä Volkswagenin tehdas itäisessä Tennesseessä sijaitsevassa Chattanoogassa ei saanut perustettua ammattiosastoa työntekijöiden äänestyksessä, kuten kaksi viikkoa sitten kerroin. Tämä tuli yllätyksenä, koska työnantaja vastoin kaikkia tapoja ei vastustanut järjestäytymistä. Tämä johtui siitä, että Volkswagen on halunnut perustaa saksalaismallisen työpaikkaneuvoston, jossa työnantajien ja eri työntekijäryhmien edustajat keskustelisivat työpaikan erinäisistä järjestelyistä. Tämä edellyttäisi Yhdysvaltain lakien mukaan myös ammattiosastoa työpaikalla.
Työpaikkaneuvostoja on nyt VW:n kaikilla noin sadalla tuotantolaitoksella, paitsi Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Tästähän Yhdysvaltain työnantajapiirit ovat ylpeitä, eivät suinkaan häpeissään.
Kun Volkswagen ei ryhtynyt torjumaan järjestäytymisvaatimuksia, kuten maan tapaan kuuluisi, rahapiireissä ryhdyttiin toimiin. Kuten tällaisissa tapauksissa yleensä, Kochin veljesten rahakirstu aukesi. Mutta myös veronmaksajien johtava edusmies Grover Norqvist katsoi asian kuuluvan hänelle ja perusti rinnakkaisjärjestön, nimeltä Center for Worker Freedom (CWF). Järjestön johtaja Matt Patterson siirtyi vuodeksi Chattanoogaan, mikä osoittaa, kuinka tärkeäksi tapaus koettiin näissä piireissä.
Patterson tuli Norqvistin järjestöön Comparative Enterprise Institutesta. Tämä libertariaaninen organisaatio ajaa äärimmäistä elinkeinovapautta. Se on taistellut esimerkiksi tupakkateollisuuden puolesta ja pyrkinyt hyvin aggressiivisesti todistamaan huolet ympäristöongelmista turhiksi.
Chattanoogaan ilmaantui muitakin järjestöjä auttamaan niitä työntekijöitä, jotka eivät halunneet ammattiosastoa tehtaalle. National Right to Work Committee edusti heistä kolmea, jotka haastoivat työnantajan oikeuteen ammattiliittosuunnitelmista.
Oikeus työhön ja työläisen vapaus ovat iskusanoja, jotka tarkoittavat vapautta ammattiliitoista. Tästä on kehittynyt vilkas liiketoiminta, joka työllistää lakimiehiä, media-ammattilaisia ja muita. Useat heistä edustavat Ayn Randin tapaista ääri-individualismia.
Työntekijöiden järjestäytyminen edustaa heidän silmissään vaarallista kollektivismia, joka ei sovi vapaaseen maailmaan. Eräs tällainen Randin ihailija on kolumnisti Matthew Vadum, joka American Thinker -lehdessä pitää autotyöntekijäinliiton (UAW), Volkswagenin ja Barack Obaman hallinnon yhteisrintamaa Chattanoogassa fasismin ilmentymänä.
Vadum korostaa, että Adolf Hitlerin hallitus perusti Volkswagenin vuonna 1937 antaakseen suurille massoille mahdollisuuden autoilla. Hänestä Saksan yhtiökulttuuri työpaikkaneuvostoineen edustaa edelleenkin fasismia, tai korporatismia. Tällainen yhteistyö yrityksen ja työntekijöiden välillä, Hitlerin tapaan, on vaarallista. Amerikkalainen tapa olisi hänen mukaansa antaa työntekijöille mahdollisuus ostaa yhtiön osakkeita.
Kolumnissaan Vadum toistuvasti puhuu Obaman hallituksen fasistisesta työmarkkinapolitiikasta, vaikka hän yleisemmin pitää Obamaa kommunistina, tai sitten vasemmistoanarkistina. Eräs Obaman pahimmista synneistä oli työskentely 1990-luvun alussa köyhien ihmisten rekisteröimiseksi äänestäjiksi.
”Heidän rekisteröimisensä äänestäjiksi on kuin murtovälineiden jakaminen rikollisille. On syvästi epäsosiaalista ja epäamerikkalaista antaa ei-tuottaville väestönosille valtaa tuhota maamme.”
Kaikki eivät sentään pelkää saksalaista tartuntaa. Mainion liberaali-vasemmiston The Nation -lehden William Greider päinvastoin toivoo sitä. Hän viittaa tutkijaan, jonka mukaan saksalaisilla työpaikoilla toimitaan paljon joustavammin kuin amerikkalaisissa, työpaikkaneuvostojen ansiosta. Chattanoogassa saksalaiset johtajat hyväksyivät ammattiosaston perustamisen, sen sijaan työnjohtajat vastustivat sitä, koska he pelkäsivät menettävänsä asemansa – eihän siitä tulisi mitään, jos tavalliset työntekijät voisivat väittää vastaan.
Greider kaipaakin uusia ajatuksia Yhdysvaltain työmarkkinoille ja politiikkaan.
uutiskirje 