– Arvopaperien omistamisen julkisuutta ja läpinäkyvyyttä ei saa heikentää, sanoo SAK:n ekonomisti Erkki Laukkanen järjestön sivuilla. SAK:n mukaan valtiovarainministeriön asettaman työryhmän esitykset veisivät toteutuessaan tähän suuntaan.
Työryhmän esityksen mukaan suomalaiset voisivat jatkossa hallintarekisteröidä omistuksensa ja arvopaperien säilytys muuttuisi moniportaiseksi. Muutokset piilottaisivat tehokkaasti todellisen edunsaajan.
– Työryhmän esittämät muutokset vaikeuttaisivat osakeomistamiseen liittyvien valtasuhteiden selvittämistä. Samalla verotusta olisi entistä vaikeampaa kohdentaa niille, jotka saavat osinkotuloja ja myyntivoittoja sijoituksistaan, Laukkanen sanoo.
Hänen mukaansa kansainvälisen sijoitustoiminnan tuottojen verovalvonta on saatava yhtä kattavaksi kuin palkkojenkin. Nykyään ne ovat suurelta osin verovalvonnan ulkopuolella.
Laukkanen huomauttaa, että hallitusohjelmaan on kirjattu julkisuuden ja läpinäkyvyyden säilyttäminen vähintään nykytasolla. Esitetyillä muutoksilla ne eivät säilyisi ja harmaan talouden torjunta vaikeutuisi.