Jakomäen Vasemmistoliitto luonnehtii Jakomäkeä mäeksi, ”jossa on paljon porukkaa, vähän työpaikkoja ja vähän palveluita”. Palvelut uhkaavat vähetä entisestään, kun Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta päättää palveluverkkosuunnitelmasta tiistaina 7.10. Suuri osa palveluista esitetään keskitettäviksi kuuteen terveys- ja hyvinvointikeskukseen, viiteen perhekeskukseen ja monipuolisiin palvelukeskuksiin. Tämä tarkoittaisi muun muassa Jakomäen terveyskeskuksen lakkauttamista.
– Keväällä täällä Jakiksessa olleessa asukasillassa kyllä annettiin asukkaiden ymmärtää, että terveyskeskus jää. Ja kyllä me Jakis Vassissa ollaan sitä mieltä, että sen kuuluukin jäädä. Suurin osa tämän alueen asukkaista on todella terveyspalveluiden varassa, sanoo Krissu Sirola-Korhonen Jakomäen Vasemmistoliitosta.
Jakomäen Vasemmistoliiton mukaan bussilla pääsee hyvin keskustaan tai Malmin suuntaan. Kyljessä oleva Alppikylä kasvaa mukavaa tahtia ja toinen naapuri Suurmetsä on kuin pikkuveli. Nämä kolme aluetta muodostavat oman alueensa muun muassa palveluiden ja ihmissuhteiden myötä.
Jos terveyskeskus lähtee, mukana siirtyy myös äitiys- ja lastenneuvola, neuvolapsykologi ja hammaslääkäri. Alueella asuu paljon liikkumarajoitteisia vanhuksia sekä lastenvaunujen kanssa liikkuvia neuvolapalvelujen käyttäjiä. Uudistuksen jälkeen olisi lähin terveyskeskus reilun 20 minuutin bussimatkan päässä.
Terveyskeskuksen läheisyydessä toimii myös 92-asuntoinen vanhusten palvelutalo, joka tekee yhteistyötä terveyskeskuksen ja kotihoidon kanssa. Terveyskeskuspalveluiden poistuessa vaikeuttaa tämä myös vanhusten hoitoa ja heikentää heidän hyvinvointiaan.
– Asiassa mennään perse edellä puuhun. Näissä uudistuksissa ei paranneta kaupunkilaisten palvelutasoa, vaan jälleen kerran saa heikoimmat kärsiä. Kyllähän omalla autolla lähtee nopeasti vaikkapa Malmille asioimaan, mutta otapa rollaattori alle, niin matka hankaloituu hivenen verran, sanoo Jakomäen Vasemmistoliiton puheenjohtaja Ville Kari.
Jakomäen Vasemmistoliitto vaatii, että asiaa tullaan tarkastelemaan kaupunkilaisen kannalta eikä hätiköidä näin suuressa asiassa.
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on aiemmin todennut, että se ei hyväksy suunnitelmia sosiaali- ja terveyspalveluiden voimakkaasta keskittämisestä ja lähipalveluiden karsimisesta. Sen sijaan valtuustoryhmä vaatii selvittämään, miten nykyisiä terveysasemia voitaisiin muuttaa sosiaali- ja terveysasemiksi.