Pintaa syvemmältä
Alexander Stubbin halu saada talouspoliittisia ohjeita ja vihjeitä Ruotsin entiseltä valtiovarainministeriltä Anders Borgilta on herättänyt keskustelua, syystäkin. Borghan oli pääministeri Fredrik Reinfeldtin ohella eduskuntavaalit hävinneen porvarihallituksen politiikan arkkitehti. Keskustelu on kuitenkin lähinnä koskenut tilatun politiikan hintaa (tai sen ilmaisuutta), ei sen sisältöä. Tämä politiikka oli ainakin eräiden tarkkailijoiden mielestä Euroopan oikeistolaisinta. Sitäkö meidän pitäisi saada, vaikka ruotsalaiset äänestivät sitä vastaan?
Nyt Ruotsin uusi pääministeri Stefan Löfven on vieraillut Suomessa ja keskustellut näistä asioista valtiovarainministeri Antti Rinteen kanssa. Uuden hallituksen päätöstä lopettaa Borgin ajama hyvinvointipalvelujen yksityistäminen Rinne piti tärkeänä.
”Edellisen hallituksen aikana Ruotsissa etenkin koulutuksen ja terveydenhoidon epätasa-arvo lisääntyi. Varallisuus vaikutti palveluiden saamiseen ja niiden tasoon. Terveydenhoidosta tuli yksityisten yritysten temmellyskenttä. Tämä vahvistaa näkemystäni, että Suomen sote-uudistuksessa pitää rajata yksityisten palveluntarjoajien roolia”, Rinne sanoi Demokraatti-lehdelle.
Elinkeinoelämän mielestä nyt tarjoillaan ”nostalgista vasemmistosoppaa”.
Otetaan siis oppia naapuristamme. Niin pitääkin. Miksi tehdä samoja virheitä uudestaan? Ruotsin vanha hallitus oli itsekin todennut, ettei veronvähennyksiä enää voi jatkaa. Yksityistämistä sen sijaan oli tarkoitus jatkaa, samoin työttömyyskorvausten saantia piti edelleenkin vaikeuttaa. Ellei toimi kaikkien sääntöjen mukaan, voi menettää jopa 9 000 kruunua korvauksistaan kuukaudessa. Uusi hallitus peruuttaa tällaiset työttömyysturvan huononnukset.
Löfvenin hallituksen viime viikolla esittelemän budjettiehdotuksen mukaan työllisyyden edistämiseen käytetään enemmän rahaa kuin aikaisemmin, varsinkin pitkäaikaisen nuorisotyöttömyyden torjuntaan. Ehkä eniten huomiota sai kuitenkin ilmoitus yksityisen voitontavoittelun tiukasta rajaamisesta hyvinvointipalveluissa.
Ennen vaaleja tämä oli Vasemmistopuolueen keskeinen vaatimus. Sosialidemokraatit olivat sen sijaan varovaisia, ilmeisesti taktisista syistä. Entinen opetusministeri Carl Tham kuvaili äsken vasemmistodemareiden Dagens Arena -verkkolehdessä kriittisesti eräiden puoluejohdon keskeisten jäsenten intoa antaa hyvinvointipalveluja markkinoiden hoidettavaksi.
Kiistaa tästä on käyty lähes 15 vuotta. Vaikka demaripuolueen jäsenet ja äänestäjät ovat paheksuneet tätä linjaa, johto on sinnikkäästi, puoluekokouksesta toiseen manipuloinut ja uhannut kokousedustajia saadakseen heidät niin sanottujen kompromissiratkaisujen taakse.
”Miksi sosialidemokraattinen puolue on joutunut tähän ideologisesti täysin kestämättömään tilanteeseen? Miten ei jo kymmenen vuotta sitten huomattu, kuinka markkinajärjestelmä johtaa kouluissa syrjintään ja arvosanainflaation, kuinka se on siirtänyt koulun päähuomion oppilaista ja koulusivistyksestä menestymiseen markkinoilla, vienyt rahaa kouluilta ja siirtänyt sen osakkeenomistajien ja konsulttien taskuun? Kuinka on voitu, tähän saakka, puolustaa uusliberalistista hoivavalintalakia, joka on suosinut yrittäjiä ja hyvinvoivien alueiden asukkaita ja sortanut kaikkia muita? Miksi on suojeltu markkina-ajattelua hyvinvointialoilla, joiden pitäisi olla täysin muiden periaatteiden ohjauksessa?” kysyi Tham.
Thamin käsityksen mukaan tämän selittää pääasiassa nykyajan uusliberalistisen tartunnan saaneiden demarijohtajien voimakas halu olla politiikan valtaväylällä: ”He haluavat olla nykyaikaisia, he eivät halua puhua puolueen aateperinnöstä tai sen perusarvoista. He halusivat päähäntaputuksia Dagens Nyheterin pääkirjoitussivulta ja he ennen kaikkea eivät halunneet ärsyttää ryhmää, jota he kutsuvat keskiluokaksi.”
Tässä oltiin niin sokeita, ettei huomattu myös näiden ryhmien kääntyneen hoitokotikapitalismia vastaan, varsinkin eräiden skandaalien jälkeen. Niiden yhteydessä paljastui myös, että suuri osa voitoista siirrettiin veroparatiiseihin.
Mielipidetutkimusten mukaan 70 prosenttia ruotsalaisista ja jopa 93 prosenttia sosialidemokraattien äänestäjistä vastustaa nykyään voittoihin tähtäävää yritystoimintaa terveyden, hoivan ja koulun piirissä. Kun myös sosialidemokraattien johto vihdoin huomasi keskiluokkaistenkin ryhmien mielipiteiden muuttuneen, se ei osannut päättää, miten päin kääntyä. Ei enää puolustettu voitontavoittelua, mutta ei myöskään uskallettu lopettaa sitä.
”Tämä on opettavainen tarina siitä, kuinka taktinen ajattelu yhdistettynä heikkoon itseluottamukseen ja ideologisen tietoisuuden puuttumiseen on upottanut puolueen periaatteettomuuden suohon. Lopuksi vasemmistopuolue (!) sai hankalan tehtävän pelastaa puolue kuivalle maalle.”
Carl Tham ei ole mikään nuori radikaali, ehkä kuitenkin vanha sellainen. Hän oli aikoinaan kansanpuolueen puoluesihteeri ja vastusti silloinkin uusliberalismia, ja ehti olla porvarihallituksen ministerinä ennen kuin siirtyi sosiaalidemokraatteihin.
Löfvenin punavihreällä hallituksella ei ole enemmistöä takanaan eduskunnassa, joten lopullisesta päätöksestä ei vielä ole tietoa. Porvarilehtien pääkirjoitukset pitävät kuitenkin hallituksen kantaa melkein katastrofina, kuten otsikoista käy ilmi: ”Pahin ajateltavissa oleva alku” (Dagens Nyheter), ”Ruotsin omistamisen musta päivä” (Dagens Industri), ”Valinnan vapaus kohta ikiroudassa” (Svenska Dagbladet), ”Lapsi heitetään pesuveden mukana” (Göteborgs-Posten).
Elinkeinoelämän ajatuspajan Timbron projektijohtaja Karin Svanborg-Sjövall reagoi yhtä voimakkaasti ilmoittaen, että tästä tulee sota. Hän ei halua elää ”Palmen yhteiskunnassa”, jossa vanhalla VPK:lla (Vänsterpartiet kommunisterna) oli vaikutusta hallituksen linjauksiin (kommunistipeikko esiin!). Tämän ”nostalgisen vasemmistosopan” sijasta hän haluaa lisää vapautta elinkeinoelämälle. Toisen kommentin mukaan oikeisto näyttää näkevän vallanvaihdon Ruotsin vastineena bolševikkien rynnäkölle Talvipalatsiin…
Timbrolaisia edelleenkin kismittää, että Olof Palme ilmoitti vuonna 1984 työnantajien liiton vuosikokouksessa, että verovaroilla kustannettu hoiva, koulutus ja terveydenhoito kuuluvat julkisen tai aatteellisen toiminnan piiriin, eikä voitontavoittelu mahdu kuvaan.
Kohta se kuitenkin tuli kuvaan: Carl Bildtin porvarihallituksen astuessa virkaansa vuonna 1991 se julisti keskeiseksi tavoitteekseen ”valinnan vapauden vallankumouksen”, jossa kansalaiset saisivat itse päättää kenen palveluja halusivat, julkisia vai yksityisiä.
Palataanko nyt Bildtin ajoista Palmen aikoihin? Ehkä näin ei kuitenkaan käy, koska Löfvenin pitäisi saada joku porvaripuolueista tuekseen. Eletään kuitenkin mielenkiintoisia aikoja Ruotsissa, jälkiborgilaisia aikoja; Stubb on vähän myöhässä.
uutiskirje 
