Valtakunnansovittelijan työn suurin ongelma on ennakoimattomuus ja vaikea juridiikka, luonnehtii 12 vuotta virkaa hoitanut Juhani Salonius.
– Koskaan ei voi olla varma, mitä siitä seuraa, kun sovitteluun ryhtyy.
Salonius toimi valtakunnansovittelijan virassa vuodesta 1997 vuoteen 2009 Jorma Reinin seuraajana. Elokuussa 2009 hän jäi eläkkeelle, jolloin virkaan valittiin Esa Lonka. Lonka jää eläkkeelle vuodenvaihteessa. Minna Helle jatkaa vuoden alusta ensimmäisenä naispuolisena valtakunnansovittelijana.
Työlainsäädäntö on Saloniuksen mukaan monesti vaikeaselkoista. Esimerkiksi työtaisteluoikeuden katsotaan olevan lähes kaikissa maissa perusoikeus, mutta siitä säädetään tarkemmin jokaisen valtion omassa työlainsäädännössä.
Silti moni asia jää tulkinnanvaraiseksi, kun tapauksia ratkotaan kotimaista ja EU-lainsäädäntöä, työehtosopimuksia ja kansainvälisiä sopimuksia sekä korkeimpien oikeuksien ennakkotapauksia tutkien.
Valtakunnansovittelijalta haetaan apua työtaistelun välttämiseksi tai sen lopettamiseksi. Työnantajapuolen edustajat ja työntekijäpuolen edustajat neuvottelevat sovittelijan johdolla.
– Sovittelija voi määrätä osapuolet sovitteluun, mutta ei voi määrätä, ketkä henkilöt tulevat.
Osapuolet valitsevat itse neuvottelijat, joiden määrä pyritään yleensä pitämään muutamassa henkilössä. Poikkeuksiakin on.
– Järjestön koko valtuustoa ei ole ollut neuvottelemassa, mutta hallitus kylläkin, Salonius muistelee.
Laittomia lakkoja ei sovitella
Työehtosopimuksen voimassaolon aikana puhjenneita työtaisteluja eli ”laittomia lakkoja” ei yleensä sovitella. Niihin liittyvät asiat käsitellään tarvittaessa työtuomioistuimessa.
Salonius muistelee sovitelleensa tällaisia kiistoja 12-vuotisen uransa aikana vain kahdesti.
– Kun sovintoehdotus annetaan, se pitää hyväksyä sellaisenaan tai hylätä. Ehdotukseen ei voi vaatia lisäkohtia tai hyväksyä sitä vain osittain tai tietyin ehdoin.
Salonius kertoo aikaisemman kollegansa Erkki Sunilan puhisseen tyytymättömänä, että joidenkin mielestä valtakunnansovittelija on eräänlainen hovirunoilija, joka kirjoittaa sopimustekstit muiden puolesta.
– Näin se ei saa olla, Salonius toteaa ykskantaan.
Työtaistelua ei voi rajoittaa
Valtakunnansovittelija ei pysty rajoittamaan työtaistelua, vaikka se vaarantaisi kansalaisten perusoikeudet, kuten oikeuden henkeen, terveyteen ja turvallisuuteen.
– Lääkäriliitto hoiti vuoden 2000 lääkärilakon siten, että keskimäärin 10 prosenttia lääkäreistä kerrallaan oli lakossa ja vastaavasti 90 prosenttia töissä, Salonius muistelee.
Kuukausikaupalla kiistoja ei yleensä neuvotella. Jos työtaistelu on lamauttaa yhteiskuntaa tai vaarantaa sen toimia vakavasti, eduskunta voi ottaa siihen kantaa.
– Toivoisin harkittavaksi, että valtakunnansovittelija saisi joissakin poikkeustilanteissa virallisen aloiteoikeuden tai muun reagointimahdollisuuden suurten vahinkojen välttämiseksi. Jääköön työmarkkinajärjestöjen ja valtiovallan harkintaan, miten tämä toteutettaisiin, Salonius ehdottaa.
lehti 